torstai 27. heinäkuuta 2017

RAKENNEULTRA

Reilu pari viikkoa sitten oli kauan odotettu ja pelätty rakenneultra! Silloin oli raskausviikko 21+5. Vaikka kesäkuussa olimme saaneet tietää pienen olevan terve ja kaikkien rakenteiden kehittyneen juuri oikealla tavalla, pelko siitä, että tässä ultrassa löytyisi jotain poikkeavaa oli suuri. Totta kai sitä haluaisi lapsensa olevan mahdollisimman terve. Pelkoa lisäsi se, että kesäkuun lopulla neuvolassa sf mitta oli huidellut yläkäyrän yläpuolella.

Ultraan menin yksin Villen työkiireiden takia, mutta onneksi vastassa oli aivan ihana kätilö! Hän keskusteli alkuun kanssani viime hetken tuntemuksista. Kerroin hänelle lisääntyneistä supistuksista, joita oli nyt päivittäin. Ne ovat olleet sekä kipeitä että kivuttomia, mutta samaan aikaan myös todella ahdistavia ja tukalia. Kivuttomat supistukset ovat vaarattomia, mutta kivuliaiden takia olisi hyvä vähentää rasitusta ja muistaa levätä tarpeeksi.

Ultra oli nopeasti ohi, se kesti vain 25 minuuttia. Sen aikana tutkittiin vauvan rakenteita ja vointia ylipäänsä. Pienellä vaikutti olevan kaikki hyvin, vastasi hyvin viikkoja ja kaikki oli muutenkin erinomaisesti. Hän liikkui aktiivisesti koko ultran ajan, mutta kaikki tärkeät mitat saatiin silti. Lopussa yritettiin nähdä vauvan kasvoja paremmin, mutta hänellä oli melkein koko ajan kädet kasvojen edessä. Istukka oli edessä ja vauvan kasvot istukkaan päin, joten tämä vaikeutti hommaa entisestään. Onneksi useamman yrityksen jälkeen saatiin napattua pienen kasvoista kuva. Voi kuinka suloinen hän oli! Ultran aikana kätilö kysyi haluaisinko kysyä häneltä jotain, joten päätin varmistaa vauvamme sukupuolen. Tiesimme jo etukäteen hänen olevan poika, ja edelleen pojan sukupuolielimet löytyivät. Lähtiessäni sain mukaani kolme kuvaa ja kehotuksen rentoutua ja nauttia raskaudesta.

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

maanantai 24. heinäkuuta 2017

RASKAUS JA LAPSETTOMUUS

Alkuunhan tämä blogi kertoi vauvakuumeesta, yrityksestä ja sen myötä lapsettomuudesta. Yritys ja vauvakuumeilu on kuitenkin nyt vaihtunut onnelliseen odotukseen. Yritimme vuosia edellisen aviomieheni kanssa lasta. Tuloksettoman yrittämisen jälkeen, kävimme tutkimuksissa. Minulla todettiin munasarjojen monirakkulaoireyhtymä ja sen myötä ovulaatiohäiriö. Aloitimme lapsettomuushoidot lääkkeillä ja keinohedelmöityksellä. Lapsettomuushoidot eivät tuoneet meille toivottua tulosta. Kun ensimmäinen vuosi hoidoissa tuli täyteen, erosimme. Hoidot olivat henkisesti todella raskasta aikaa meille molemmille, mutta se ei ollut eron syynä. Ero oli silloin paras ratkaisu meidän molempien kannalta. Sen jälkeen elämässäni on tapahtunut paljon. Olen kokenut useita keskenmenoja, sairastunut psyykkisesti ja fyysisesti, parantunut, tavannut ihanan miehen ja haaveillut perheestä hänen kanssaan. Kertaakaan en ole menettänyt toivoani tai luopunut unelmastani. On iloittu positiivisten raskaustestien myötä, pelätty ja surtu keskenmenoja. Koko unelma lapsesta ja perheestä on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa!

Villen kanssa olimme onnekkaita! Kolmannesta kierrosta raskauduin niin, että raskaus on jatkunut. Toivottavasti menee myös loppuun asti hyvin ja saadaan terve pieni poika syliin. <3 Raskaushan alkoi kaksosraskautena, joten totta kai viikkojen vieriessä on välillä mietitty tuota menetettyä pikkuista. Menetys harmittaa ja surettaa edelleen todella paljon. Ehkäpä joskus kerromme syntyvälle lapsellemme, että hänellä on enkelisisarus. Pelko keskenmenosta varjosti koko alkuraskautta ja on nyt puolen välin jälkeen vaihtunut pelkoon kohtukuolemasta. Pelkään niin paljon, etten saa tätä pientä elävänä syliin.

Peloista, kasvavasta vatsasta, neuvoloista ja ultrista huolimatta, en edelleenkään ole täysin sisäistänyt olevani raskaana. Meillekö oikeasti tulee pieni poika? Pitkä yritys on jättänyt jälkensä. Edelleen joka kerta vessassa käydessäni pelkään näkeväni verta. Odotan, koska kuukautiset alkavat, koska voin aloittaa taas ovulaatiotestien tekemisen. Edelleen kaupassa käydessäni mietin, täytyykö minun ostaa raskaustestejä varastoon, kunnes muistan, että ai niin olen raskaana! En kuitenkaan ole oikein pysynyt raskauden etenemisessä perässä. Tuntuu, että viikot vierivät vauhdilla ja tämä koko raskausaika on ohitse ennen kuin itse edes ehdin sisäistämään tätä. Yritän nauttia raskaudesta täysillä, mutta nämä ajatukset, pelot ja tunteet tekevät siitä välillä vaikeaa.

Raskaus on ollut todella vaikea. Alkuun oli pitkään pahoinvointia, raskausviikolla 12 diagnosoitiin raskausdiabetes, raskausviikolla 13 alkoivat kamalat liitoskivut, jotka jatkuvat edelleen tänä päivänäkin. On ollut huolta suuren sf mitan ja aikaisin alkaneiden supistusten takia. Vatsa on ollut sekaisin raskausviikosta 19 alkaen ja raskausviikolla 22 kävin päivystyksessä yhtäkkiä alkaneiden rajujen selkäkipujen takia. Kolmen antibioottikuurin ja useiden lääkärikäyntien jälkeen, oireet eivät ole helpottaneet vieläkään. Kehossani on tulehdus, mutta lääkärit eivät tunnu paikantavan sitä. Tulehdus aiheuttaa kipeitä supistuksia ja vauvan sydämen sykkeen nousua. Pienikin reagoi kehoni tulehdustilaan. Pahinpina päivinä liitoskivutkin ovat niin kovia, etten pääse liikkumaan muuta kuin kotona pakolliset eli jääkaapille ja vessaan. Tämä totta kai harmittaa, kun kaikki muu jää Villen harteille. Saa nähdä mitä viimeiset reilut 15 viikkoa tuovat tullessaan.

Vaikeasta raskaudesta huolimatta, tunnen itseni kuitenkin todella onnekkaaksi. Tiedän, etteivät kaikki tarinat pääty onnellisesti. Monet yrittävät lasta vuosia tuloksetta ja joutuvat luopumaan unelmastaan. Olen onnekas sillä olen saanut kokea raskauden. Vaikka matkamme tähän pisteeseen yhdessä pariskuntana on ollut lyhyt, on se silti pitänyt mukanaan monenlaisia tunteita. Koimme keskenmenon myös ensimmäisessä yrityskierrossa. Keskenmeno tapahtui uudenvuoden aattona, enkä tuolloin edes tajunnut olevani raskaana. Kuukautiset olivat viikon myöhässä, mutta en halunnut testata. Negatiivisen testin pelko oli suuri. Jos olisin tiennyt raskaudesta ennen keskenmenoa, olisinko ottanut asian vielä raskaammin? Olisin kuitenkin ehtinyt jo iloitsemaan alkaneesta raskaudesta ja nousemaan ajatuksissani vauvantuoksuisiin unelmin. Kaikista menetyksistä ja koettelemuksista huolimatta, rakastan tätä pientä poikaamme enemmän kuin olisin koskaan uskonut ketään rakastavani.

Uskon, että ilman lapsettomuustaustaa raskaus tuntuisi erilaiselta. Kykenisin ehkä paremmin nauttimaan tästä ajasta, todennäköisesti myös pelkäisin vähemmän lapsen menetystä ja sisäistäisin raskauden muutenkin paremmin. Ehkä tuntisin kantavani lasta sisälläni. Pääni ja kehoni valmistaisi minua äitiyteen. Sen sijaan olen koko raskauden harmitellut tätä epätodellista oloa, joka minulla on. Tuntuu kuin tämä olisi unta, josta voi herätä milloin vain. Uskon, että muiden on ehkä vaikea käsittää tunteitani ja ajatuksiani, mutta ne, jotka ovat itse tämän kaiken kokeneet ymmärtävät varmasti täysin mitä tarkoitan.

Raskaudesta huolimatta, lapsettomuus on edelleen läsnä elämässäni tavalla tai toisella. Ei se häviä mihinkään, olen kuitenkin kokenut kaiken tämän ja se on jättänyt minuun suuret jäljet. Väistämättäkin mielessä pyörii ajatus siitä, mitä, jos joskus haluamme toisen lapsen? Olemmeko silloin yhtä onnekkaita kuin nyt vai joutuuko Villekin kokemaan lapsettomuuden? Entä, jos uudelleen raskautuminen on vaikeaa ja vie vuosia? Tai, jos koen lisää keskenmenoja? Miten sitä kaikkea jaksaa taas? Tulevaisuus pelottaa. Onneksi nämä eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä ajankohtaisia asioita. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa.

Lapsettomuuden syyhän on täysin minussa, ja nyt kun olen päässyt raskaudessa näinkin pitkälle, tunnen olevani ylpeä. Ylpeä kehostani ja siitä, että se on sittenkin pystynyt tähän ihanaan asiaan. Ylpeä siitä, että olemme yhdessä Villen kanssa saaneet aikaan jotain näin kaunista ja ihanaa. Kaikesta huolimatta lapsettomuus tulee pysymään elämässäni mukana aina. Ei näitä vuosia unohda koskaan. Haluan olla tukemassa muita lapsettomia ja auttaa tuomaan asiaa enemmän ihmisten tietoon. Edelleen tänäkin päivänä kohtaa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan lapsettomuudesta ja siitä, että niinkin yksinkertainen asia voi toisille olla niin vaikeaa. Tämä on minulle tärkeä asia, joka tulee varmasti vaikuttamaan pitkään elämääni, ajatuksiini ja tunteisiini.

Viisi vuotta on todella pitkä aika yrittää/haaveilla lapsesta, mutta tärkeintä on onnellinen lopputulos. 

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

VAUVAN SUKUPUOLI

Kuten tuossa jonkun aikaa sitten mainitsin, kävimme tosiaan pari viikkoa sitten Tampereen Koskiklinikalla ylimääräisessä ultrassa. Ultran päälimmäisenä tarkoituksena oli selvittää, onko vauvamme kaikin puolin terve. Itseäni on huolestuttanut etenkin suvussamme esiintyvät sydänsairaudet. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun Ville pääsi mukaan ultraan. Ultran jälkeen hän ihmetteli paljon sitä, kuinka paljon tietoa lapsen terveydestä saadaan jo näin varhaisessa vaiheessa.

Ultraajana oli todella mukava lääkäri ja hän sai minunkin oloni todella rentoutuneeksi. Hän aloitti ultraamisen aivoista, ja kertoi jokaisessa vaiheessa mitä hän tutki. Ennen tutkimista hän myös kertoi vauvan olevan pää alaspäin. Ultran mukaan vauvan rakenteet ovat normaalit ja hän olisi kaikipuolin muutenkin terve. Elimet ovat oikeilla paikoillaan. Verenkierto on normaali, sydän lyö hienosti ja vahvasti eikä muualtakaan löytynyt mitään poikkeavaa. Myös istukkaa ja napanuoran ja kohdun virtauksia katsottiin. Virtaukset olivat normaalit. Istukka on etuseinässä, joka vaikuttaa hyvin paljon siihen, etten tunne vielä liikkeitä kunnolla. Hän sanoi Villelle suoraan, ettei niitä tulisi tuntemaan vatsan päältä vielä pitkään aikaan.
 Olo oli helpottunut, vauvamme on terve. <3 Ultran aikana kysyimme lääkäriltä, kumpaa sukupuolta vauva on. Yllätys oli meille molemmille suuri, sillä olimme eläneet koko raskauden siinä ajatuksessa, että meille tulee pieni tyttö. Itse ehkä vähän petyin ja järkytyin, kun kätilö näytti ruudulta lapsen sukupuolielimiä. Siinä vaiheessa tajusin itsekin ennen kuin kukaan ehti sanomaan mitään, että poika sieltä tulossa on. Hetki meni sulatella asiaa, mutta onnellinen olen ja ihan yhtä toivottu tämä pieni edelleen on. Samana iltana jo intoilin pojasta ja mietimme hänelle sopivaa nimeä. <3
Nyt jo toinen on niin rakas, että pelottaa, jos kaikki ei menekään hyvin. Torstaina on onneksi rakenneultra ja pääsemme katsomaan pientä uudelleen. Nyt on pari viikkoa ollut henkisesti todella raskasta aikaa, ja pelottaa onko se vaikuttanut pieneen. Pelkoa myös lisää se, että viime neuvolassa sf mitta huiteli yli yläkäyrän. Onneksi torstaina saadaan tietää asiasta enemmän. Tällä hetkellä on menossa raskausviikko 21+4.

Olen jo nyt niin rakastunut pieneen poikaamme. <3

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

LOMALLA: TOINEN PÄIVÄ

Kuopiosta matka jatkui heti seuraavana aamuna Kajaanin ja Kuusamon kautta Ranualle. Matkalla pysähdyimme kauniille paikalle Hyrynsalmelle. Nautimme eväitä ja ihailimme kaunista järvimaisemaa. Vaikka aurinko ei paistanutkaan ja vettä tuli taivaalta, luonto ja järvi näyttivät todella kauniilta. Olisin voinut viettää paikalla pidemmänkin hetken, mutta illaksi oli ehdittävä Ranualle. 
Kuusamossa kävimme syömässä ja jatkoimme matkaa kohti Ranuaa. Kiertelimme pienempiä teitä ja ihailimme lapin maisemia. Kuusamon jälkeen näimme myös matkan ensimmäiset porot. 
Olimme varanneet etukäteen Ranuanjärven leirintäalueelta neljän hengen mökin pienellä keittiöllä. Mökki oli todella viihtyisä, ainoasta ikkunasta näkymä oli järvelle ja meillä oli parivuode. Aurinko paistoi ja lämpöä riitti, sillä ulkona tarkeni mekolla. Leirintäalueen vessat ja suihkut olivat koko matkan toiseksi mukavimmat! Oli ihanaa päästä pitkän matkan jälkeen suihkuun ja sen jälkeen heittää jalat kohti kattoa. Autossa istuminen sai jalkani turpoamaan niin, että loppu matkasta jalkaani mahtuivat tasan yhdet kengät. 
Makoilimme ja katselimme Orange is the new blackin uusinta tuotantokautta, joka muuten loppui todella inhottavaan kohtaan! Saakohan taas vuoden odotella seuraavaa kautta? Seuraavana päivänä olimme menossa Ranuan eläinpuistoon kierrokselle. Halusimme kovasti nähdä pienen jääkarhun pennun. <3

Tykkäättekö te käydä eläinpuistoissa? :) 

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia