perjantai 24. toukokuuta 2013

Enkeli sisko!

Anteeksi hiljaisuus blogin puolella!
Olen tarvinnut aikaa itselleni ja nyt olen palannut! :)

Nimittäin tämän viikon maanantaina (20.5.) oli pikkusiskoni kuolinpäivä.
Tästä on nyt neljä vuotta.
Suru ei tunnu hellittävän ja sisko on ajatuksissa joka päivä.
Kadun sitä, etten viettänyt hänen kanssaan jokaista mahdollista hetkeä minkä olisin voinut.

Keskustelen äitini kanssa tästä asiasta aika paljon.
Mutta silti monista asioista ei puhuta.
Syöpä on yksi sana, jota meidän perheessämme ei kuule koskaan.
Siitä ei puhuta. Siitä vaietaan kokonaan.
Jos joku sanoo koko sanan, kierrämme aiheen.

Kävellessäni maanantai iltana hautausmaalle,
koko matkan mietin niitä asioita mitkä olisi erilailla jos niin ei olisi käynyt.
Ja sitä kuinka kova ikävä voi olla!


Päiväni menevät niin kuin jokainen hetki olisi viimeinen.
Ei välttämättä minulle, mutta ehkä jollekkin muulle.
Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.