torstai 14. marraskuuta 2013

Lapsettomuuspolilla

Tänään oli taas kello 10.20 aika Lapsettomuuspoliklinikalle. Odotusaulassa istuskelin taas 15 minuuttia eli aikani oli jälleen kerran myöhässä. Se ei ole varmaan koskaan ollut ajoissa. Mutta toisaalta eipä minulla mihinkään kiire olut, joten hyvinhän siinä odottelemaan ehti. 
Lääkärin vastaanotolle päästyäni keskustelimme lääkärin kanssa ensin hieman kuulumisista ja sitten hän kyseli tämän kierron kulusta. Tämän jälkeen ultrattiin. Kohdun limakalvo oli vajaat 6 mm ja oikealla oli yksi 19 mm kokoinen  follikkeli ja vasemmalla oli hieman pienempi, joka ei kuulemma ehdi kasvamaan tähän kiertoon.
Pregnylin sain laitettavaksi jo tänään. Tänään on siis menossa kp 10 ja  sen takia tuo vähän ihmetyttää, mutta ei kai siinä sitten mitään :) Katsotaan nyt miten käy! Vähän on toiveikas olo, mutta hieman pelottaakin jos tästä ei tulekkaan mitään.

Puhuttiin ensi kierrostakin jonkin verran. Ensin oli tarkoitus, että tämän jälkeen pidettäisiin ensi kuu taukoa, mutta eipä meille tulekkaan taukoa. Lisäksi oli tarkoitus, että jos nyt ei tärppää niin siirrytään inseminaatioon. Mutta koen ettei meidän aikamme vielä ole siirtyä noin pitkälle ja tästä sanoinkin lääkärille, että jos katsottaisiin sitten ensi vuoden puolella tuota inseminaatiota. Lääkäri suostui tähän. Eli jos nyt ei tärppää niin ensi kuussa laitan kp 5-10 menopur pistoksen ja jätän kokonaan clomifenit pois. 

Kohta täytyy laittaa se pregnyl ja sitten alkaakin se pitkä reilun kahden viikon mittainen jännitys.