maanantai 29. joulukuuta 2014

koekuvauksissa

Lokakuun lopulla kävin Jade Advertising Model Agencyllä  koekuvauksissa. Minusta otettiin reilu sata kuvaa, joista neljä valittiin heidän nettisivuilleen. Itselleni käyttöön sain juurikin nuo neljä kuvaa. Kokemuksena kuvaukset olivat mukavat. Paljon kehittämisen varaa minulla olisi vielä, mutta olen tyytyväinen, että minulla on itsetäni edes nämä neljä ammattilaisen ottamaa kuvaa. Ovat ainakin mukava muisto. :) Kuvissa piti näyttää mahdollisimman luonnolliselta, joten valitsin ensimmäisiin kuviin melko arkiset vaatteet ja toisiin juhallisemmat. Hiuksia en laittanut mitenkään erikoisesti, vähän harjasin ja siinä se. 





Mitä mieltä olette? :) Onko teistä lukijoista joku käynyt kuvauksissa? :)

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu

Minä ja Fia vietimme joulumme äitini luona. Tarkoituksemme oli jäädä sinne yöksi, mutta illalla tulimme kuitenkin kotiin. Aamupäivä meni pakatessa kaikki lahjat ja yöpymistarvikkeet kassiin ja pieniä viime hetken juttuja tehdessä. Äitini tuli hakemaan meidät samalla, kun haki mummonikin, joten meidän ei tarvinnut kävellä lumisateessa. Noin kolmen aikaan iltapäivällä söimme jouluruuan. Tarjolla oli maksalaatikkoa, perunalaatikkoa, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, kinkkua, rosollia, kermavaahtoa, luumukiisseliä, suolakurkkuja, leipää ja erilaisia salaatteja. :) Ruuan jälkeen otin tunnin mittaisen ruokalevon ja katselin lentoturmatutkintaa elisa viihteestä. Sen jälkeen kävimme äitini kanssa hautausmaalla viemässä kynttilöitä haudoille. Hautausmaalla oli todella kauniin näköistä, kun haudoilla oli paljon kynttilöitä. <3 

Tämän kiven kohdalle jätin Valtterille ja vaarilleni kynttilät <3
Fialla oli jouluaattona päällään ihana tonttupuku <3
Hautausmaalla käynnin jälkeen odottelimme joulupukkia, joka saapui vähän kuuden jälkeen. Monaa vähän ujostutti, mutta oli kuitenkin reippaasti pukin apuna lahjojen jaossa. :) Lucas vietti joulun isänsä luona, joten hänen lahjansa laitetaan kuusen alle odottamaan kotiin paluuta. Mona taisi olla todella kiltti, koska lahjoja tuli melko paljon! ;)



Loppu ilta menikin sitten Monan lahjoja availlessa ja vielä ennen kotiin lähtöä kahviteltiin ja syötiin mummuni leipomaan pullaa! :) Joulupäivänä kävimme veljieni kanssa toisen mummuni luona Valkeakoskissa. Söimme hyvää ruokaa ja vaihdoimme kuulumisia. Myös isäni ja muutama muu sukulaiseni olivat paikalla. Tämä mummulassa käyminen on ollut perinteenä jo ties kuinka monta vuotta! :) Kotiin lähtiessä kävimme viemässä vaarin haudalle kynttilän.

Millainen joulu teillä oli? :) 

Lahjapostaus tulee myöhemmin! :)

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pieni enkelini

Elämäni onnellisin päivä oli, kun sain tietää odottavani kaksosia. Olin niin täynnä onnea, etten edes muista koska olisin viimeksi ollut niin onnellinen. Rakastuin kaksosiin heti ensimmäisen kerran, kun näin heidän kuvansa ruudulla. Minusta oli tulossa kahden lapsen äiti! Pelkäsin joka hetki menettäväni toisen heistä tai pahimmassa tapauksessa molemmat. Olin kuitenkin päättänyt nauttia raskaudesta sen aikaa mitä ehtisin. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, olen onnellinen, että nautin kaksosraskaudesta sen aikaa, kun ehdin siitä nauttimaan. Annoin itselleni luvan olla onnellinen. 

Viikonloppuna kuitenkin alkoi pieni verinen vuoto, jota seurasi kamalat vatsakivut. Kivut eivät helpottuneet edes särkylääkkeiden avulla. Muutaman tunnin kärsimisen jälkeen kivut päättyivät, kun toinen vauvoista vuosi pois. Hän oli niin pieni, kolmen sentin kokoinen verinen möykky. En osannut edes ajatella, että raskaus olisi mennyt kesken. Toivoin sen vain olleen jotain muuta. Eilen kuitenkin ultrassa selvisi sen olleen toinen vauvoista. Lääkärin mukaan vaikutti siltä, että se olisi ollut A vauva. Toisella oli lääkärin mukaan kaikki hyvin ja sain käskyn levätä nt-ultraan asti, eli ensi viikon maanantaihin, jolloin keskustellaan enemmän tästä tilanteesta. 

Niin hiljaa kuin hiutale pieni
lennät taivaalla leijaillen.
Niin kaunis, hauras ja hento
enkeli pikkuinen.

Kun taivaan tähdet tuikkii
luokseni lentää saat
jokaisen illan myötä
unessa tavataan.

Kiitos ajasta siitä joka
yhdessä kuljettiin.
Kiitos ilonsäteistä niistä
joita hetkeksi annettiin.

Sydämessäin aina kuljet,
rakkauteni koskaan kuole ei,
vaikka ikävä aikanaan laantuu
sua unhoita, unhoita en. 

Pienestä ihmeestäni tuli enkeli <3 

Miten voin nauttia raskaudesta tämän jälkeen? Miten tästä pääsee yli? Onko toisella yksinäistä nyt, kun sisko/veli on poissa? Mitä, jos menetän tämän toisenkin? Mielessäni pyörii niin monia kysymyksiä, joihin tuskin koskaan saan vastausta.  

maanantai 20. lokakuuta 2014

Unia

Olen tässä muutaman viikon aikana nähnyt todella omituisia unia. Yhtenä yönä näin esimerkiksi unta, jossa olin raskaana. Olin menossa ultraan ja pelkäsin kovasti, että vauvalla on jokin hätänä. Ultrassa sitten lääkäri löysikin kohdustani hirven. Kohdussani kasvoi hirvi. Hän käski minunkin katsoa ruutua ja näytti, että sillä on ihan selvät sarvet ja neljä jalkaa. Ultran päätteeksi lääkäri sitten totesi, että minut on leikattava ja hirvi on otettava pois, etten kuole. Leikkaussali oli unessa täynnä ihmisiä ja leikkaava lääkäri kertoi minulle leikatessaan, että joillekkin käy näin. Hirvi on hedelmöittynyt ihmisten ihosolujen kautta. Tässä vaiheessa heräsin! Tuon unen näin päivää ennen viimeisintä ultraa. Saattoi kenties johtua jännityksestä ja stressistä, mutta huhhuh mikä uni! :D 

Muutama yö sitten näin unta, missä jahtasin vauvojen isää paistinpannulla ympäri kyliä. Hän onnistui pakenemaan asuntoonsa, mutta minä jäin väijymään häntä johonkin autoon hänen talonsa eteen. Mutta nään minä ihaniakin unia. :) Yhtenä yönä näin unta, jossa minusta tuli kahden ihanan poikavauvan äiti. :) Heh, enneuniko? ;)


Jotenkin raskauden myötä unetkin ovat käyneet kummallisemmiksi. Ennen raskautta näin joka yö joko ihan mukavia unia tai sitten painajaisia. Nyt en näe niinkään painajaisia vaan unet ovat ihania tai sitten niissä ei ole päätä eikä häntää. Kuten tuossa ensimmäisessä esimerkissä. Onko tämä täysin normaalia? Äitini kanssa aiheesta keskustelin ja hänkin kertoi nähneensä raskaana ollessaan omituisia unia.

Millaisia unia te olette nähneet? :)

maanantai 6. lokakuuta 2014

Raskaudesta kertominen

Heti positiivisen testin tehtyäni soitin ystävälleni Heidille sekä äidilleni. Ystäväni vaikutti onnelliselta puolestani ja onnitteli. Äitini kehotti tekemään uuden testin moneen kertaan. Lähetin jopa hänen sähköpostiinsa kuvan positiivisesta raskaustestistä, jonka jälkeen hän kehotti minun varmistamaan raskauden verikokeella. Verikokeen jälkeen hän jo uskoi raskauden olevan totta. :) Otti asian ihan hyvin, ei nyt mitenkään hyppinyt innosta mummoksi tulosta, koska mitä vain voi vielä tapahtua, mutta oli kuitenkin onnellinen. :) 

Äitini kertoi sitten raskaudesta muutamalla sukulaiselle ja itse kerroin parille muullekkin ystävälleni. He ottivat asian hyvin ja onnittelivat minua. :) Vaikeinta oli kertoa raskaudesta isälleni, koska en tiennyt miten hän siihen reagoisi. Kerroin hänelle ensimmäisen ultran jälkeen, samoihin aikoihin kun kerroin raskaudesta täällä blogissakin. Olin ainakin varma, että kohdussa olisi elämää ja kertominen olisi edessä jossain vaiheessa. Aluksi hän otti asian hyvin, sanoi uutisten olevan hyviä. Tällä hetkellä minusta kuitenkin tuntuu, että uutinen ei ollut kauhean mieleinen. Noh onhan tässä jokaisella aikaa sulatella tätä uutista. :) 


Isoäidilleni ajattelin kertoa toisen ultran jälkeen eli viikon päästä. :) Samalla olisi tarkoitus myös julkistaa raskaus muille sukulaisille. 

Tänään alkoi kahdeksas raskausviikko! Huimaa, että olen oikeasti päässyt tässä jo näin pitkälle. Aika on mennyt kyllä todella nopeasti. Monenlaisia kipuja ja kolotuksia on ollut. Muutaman kerran olen pyörtynyt ja eilen nousi vielä kuumekkin. Tänään olisi tarkoitus käydä lääkärissä valittamassa pyörtyilystä ja muusta. Ensimmäinen raskaushimokin on tullut! Himoitsen kovasti pähkinäsuklaata. :)

Milloin te olette kertoneet raskaudesta sukulaisille ja ystäville? :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pohdintaa syömishäiriöstä paranemisesta

Kuten moni täällä tietääkin, olen nuorempana sairastanut anoreksian. Anoreksia sai alkunsa siitä, kun kerran ollessani kaupassa eräs samaa ikäluokkaa oleva poika sanoi minua lihavaksi. Tämän jälkeen aloin kiinnittämään huomiota omaan ulkonäkööni ja etenkin painooni. Aloin liikkumaan enemmän ja syömään pienempiä annoksia. Minä en aluksi edes ymmärtänyt sairastuneeni syömishäiriöön, tarkoitushan oli vain vähän laihduttaa. Koulussa kuitenkin kouluterveydenhoitaja huomasi etten käynyt syömässä. Hän huomautti minulle tästä ja sen jälkeen kävin aina syömässä näkkileivän. Kaveritkin huomauttivat syömisestäni, mutta annoin vain asian olla. Kotonakaan sairastumistani ei huomattu. Kiinnitettiin kyllä huomiota vähäiseen syömiseeni ja äitini huomauttikin siitä muutaman kerran, mutta siihen se jäi. Itse huomasin oman sairastumiseni vasta psykiatrille puhuessani. Alkuun kielsin kaiken, mutta pikku hiljaa aloin hyväksymään tosi asian eli olin sairastunut anoreksiaan.

Alkaessani laihduttamaan lähtöpainoni oli 47 kg. Huomasin samalla kuinka vaikeaa on saada painoa tippumaan, kun painoi jo valmiiksi melko vähän. Yhteensä kahden vuoden aikana laihdutin 10 kiloa. Alimmillani olen painanut 37 kg. Muistan kuinka onnellinen ja iloinen olin jokaisesta grammasta, jonka olin laihtunut. Lihominen sen sijaan sai minut itkemään ja suremaan "surkeaa kohtaloani lihavana ihmisenä".


En osaa sanoa olenko jo täysin parantunut syömishäiriöstä, mutta ainakaan se ei vaikuta jokapäiväiseen elämääni niin paljoa enään. Edelleen joskus ajattelen painoani ja tekisi mieli lopettaa syöminen, mutta en usko sen ratkaisevan mitään. Välillä kuitenkin ahdistun suuresta painostani niin paljon, että hautaudun peittojen alle sänkyyn ja itken. Tällä hetkellä laihduttaessani pelkään, että rupean välttelemään ruokaa tai liikkumaan liikaa. Toivon kuitenkin pytyväni pitämään itseni järjissäni ja hoitamaan tämä elämäntapamuutosprojektin ilman anoreksian uusiutumista. :)

Tällä hetkellä painonpudotukseni on edennyt siihen vaiheeseen, että tiputettuja kiloja on takana 17 ja edessä vielä muutama. :)  Kilot ovat tippuneet terveellisellä ruokavaliolla, herkkuttelun vähentymisellä, annoskokojen pienentymisellä ja liikunnalla. :) Tällä hetkellä huomaan, että jos paino ei ole viikkoon tippunut tai on nousut, vaikka pari sataa grammaa niin tulee ahdistava olo. Paastonnut en ole, ja yritän kuitenkin syödä joka päivä riittävästi. :)

Olen tyytyväinen siihen, ettei ruoka ja kalorit hallitse ajatuksiani. Siihen, ettei pelkoni ole toteutunut. Nykyään en mieti sitä kuinka paljon ruoassa on kaloreita vain sitä mistä kaikesta ne koostuvat. Eikä liikunnastakaan ole tullut pakkomielle. Pystyn helposti olemaan parikin päivää liikkumatta, eikä ala ollenkaan ahdistamaan. :) Uskon, että tämä vaihe elämästäni alkaa pikku hiljaa olemaan ohitse. Haluan näyttää terveeltä ja haluan lihaksia. En halua olla pelkkää luuta ja nahkaa. Mutta en kuitenkaan koskaan enää halua lihoa ja näyttää samalta miltä näytin muutama kuukausi sitten.

tiistai 26. elokuuta 2014

Otteita potilaskertomuksesta

Muutama viikko sitten tilasin lapsettomuuspoliklinikalta potilaskertomukseni. Kuusi sivua tekstiä. Minulle raskasta luettavaa, mutta ajattelin tehdä pienen postauksen tästä.

21.08.2013 Potilas tulee Valkeakosken sairaalasta lapsettomuuden vuoksi. 19-vuotias nuori nainen, kuukautiset alkaneet 11 vuotiaana. Kuukautiset ovat sen jälkeen olleet hyvin epäsäännölliset ja tulleet vain Terolutilla. Sairasti anoreksian vuosina 2008-2010, jolloin painoi alimmillaan 37kg. Papa-koe normaali keväällä 2013. Ei tupakoi. Pariskunta on ollut yhdessä 4-vuotta ja e-pillerit lopetettu 1.4.2012 ja siitä saakka toivottu raskautta. 

Vasen ovario PCO tyyppinen. Oikeassa suurin follikkeli 10mm. Rinnat kymyttömät. Laitetaan lähete verikokeisiin. Lisäksi aloitetaan Clomifen seuraavaan kiertoon. Pyritään saamaan ovulaatio aikaiseksi, inseminaatiota ei tarvita. 

Ensimmäinen käynti pelotti minua hieman, koska olin jo aikaisemmin saanut tietää vasemman munasarjani olevan PCO tyyppinen. Tällöin ei kuitenkaan tullut virallista diagnoosia vaan vasta verikokeiden jälkeen.

14.11.2013 Kolmas ovulaatioinduktioultraääni. Clomifen yksi tabletti kp 3-7 ja Menopur 75 IU x2. Nyt kp 10. Ultraäänessä limakalvo jää hieman knaftiksi 5,5 mm:iin, trifaasinen. Vasemmalla yki 13 mm follikkeli ja oikealla 19 mm täysikokoinen rakkula. 

Tuo oli ensimmäinen kierto jossa uskoin raskauden mahdollisuuteen. Ehkäpä tuo täysikokoinen rakkula vaikutti asiaan. :) 

07.01.2014 neljäs ovulaatioinduktio. Vuoto ei alkanut ja raskaustesti tänä aamuna negatiivinen. Ultraäänessä limakalvo on 7,5 mm, trifaasinen. Kummassakaan munasarjassa ei nähdä keltarauhasta tai mitään muuta follikkelia. Käyttää Terolut yksi tabletti 10 vuorokautta. 

Tuolloin meinasi usko loppua näihin hoitoihin ja lääkkeisiin, mutta onneksi ei vielä loppunut. :) 

21.03.2014 Tulee ensimmäistä inseminaatiota varten. Endometrium hyvä ja kolmirakenteinen. Vasemmassa ovariossa juuri ovuloitumassa oleva täysikokoinen rakkula. Myös ovulaatiokipua ollut tänään aamulla. Spermassa konsentraatio 35 milj/mil ja kokonaismäärä 63 milj. liikkuvuus 1+50%. Pesun jälkeen konsentraatio 15 milj/mil ja kokonaismäärä 7,5 milj. 

Inseminaatioitahan meille tehtiin kaksi ja molemmilla kerroilla olin oikein toiveikas raskautumisen suhteen. Jos vielä joskus aion lapsettomuushoitoja jatkaan aloitan ne ehdottomasti suoraan inseminaatiosta! :) 

Tässä on nyt yksi vaihe takana, sillä paluuta julkisen puolen lapsettomuushoitoihin ei ole. Paitsi ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa. Sitä en tiedä, eikä koskaan voi sanoa ei koskaan. :)  Kuinka moni on miettinyt kuinka vauva haaveiden käy eron tullessa? Tai entä jos lapsettomuuden aiheuttavat syyt pahentuvat? Mitä tehdä? Aloittaakko e-pillerit uudestaan vai ottaa käyttöön joku muu ehkäisy keino? Olisi kiva kuulla kokemuksia! Miten te olette toimineet vastaavassa tilanteessa? :)

torstai 14. elokuuta 2014

Hyppy tuntemattomaan..

Tässä on nyt ollut melko pitkä tauko bloggaamisessa ja toivoisin, että olette pysyneet silti mukana. Minuahan on voinut tauon ajan seurata instagramista. Elämässäni on tapahtunut todella isoja muutoksia ja nyt alan rakentamaan uutta elämääni uudelle pohjalle. Sellaiselle pohjalle, josta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta. Tämän muutaman viikon aikana on otettu iso hyppy tuntemattomaan. Oletatte varmaan, että kerron mistä tässä kaikessa on kyse? :) Uskon, että ne muutokset selviävät teille ajan kanssa. Kaikkea en kuitenkaan ole valmis kertomaan suoraa.. Ainakaan vielä. Tällä hetkellä olen onnellinen ja se on kaikkein tärkeintä. :)

Yllä oleva teksti on kirjoitettu noin viikko sitten, jolloin minun piti tulla
kertomaan teille isoista asioista. Mutta en sitten rohjennut.

Tätä postausta on todella vaikea kirjoittaa. Kyyneleet valuvat poskillani.
Meille tuli Jeren kanssa ero kolme viikkoa sitten. Mitään ei ole tapahtunut. Itse heräsin siihen, etten ole onnellinen. Arki tuntui toisen välttelyltä ja illat istuin yksin kotona. Tuntui jo pidemmän aikaa, että suhteemme on ajautunut risteykseen, josta pitäisi valita kumpaan suuntaan lähtee. Toisessa suunnassa olisi yhteinen tie ja toisessa tie, joka pitäisi kulkea yksin. Pitkän keskustelun jälkeen päädyttiin yhdessä siihen tulokseen, että valitsemme sen tien, joka pitää kulkea yksin.

Jere on muuttanut pois yhteisestä kodistamme ja minä olen jäänyt tänne asumaan. Jeren mukaan lähtivät myös Tala ja Leevi. Minulle jäi Fia ja Vilma. Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti yksin ja se tuntuu hyvältä. :)

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Miksi me haluamme lapsen?

Viime päivien aikana olemme miehen kanssa miettineet vastausta kysymykseen "miksi haluamme lapsen?". Meiltä on niin monta kertaa kysytty tuo kyseinen kysymys, joten oli ehkä aika miettiä tätä asiaa syvällisemmin. Keskustelimme myös adoption mahdollisuudesta, mutta itselläni on vahvasti sellainen olo, että haluan tuntea raskauden. Haluan tuntea pikkuisen potkut sisälläni sekä raskauspahoivoinnin ja muut ihanat ja vähemmän ihanat asiat. Haluan kokea synnytyksen ja sen miltä tuntuu nähdä oma lapsi ensimmäistä kertaa rankan synnytyksen jälkeen. :) Mutta, jos vaihtoehtona ei ole kuin adoptio niin saanhan siinäkin tuntea sen lapsen ensi kertaa näkemisen sekä rakkauden ja kiintymyksen tunteet. :)

Miehellä taisi päällimmäisinä olla, että hän haluaa sukumme jatkuvan sekä meistä perheen, johon kuuluu lapsia. Itselläni tulee mieleen tässä myös se, että haluan omien vanhempieni kokevan isovanhemmuuden sekä haluan itse kokea sen joskus. Yhtä mieltä olemme siitä, että haluamme molemmat rakastaa ja kasvattaa omaa lasta. Haluamme myös kokea sen, mitä usein katselemme kateellisina kävellessämme leikkipuiston ohi, jossa on vanhempia lastensa kanssa leikkimässä. Haluamme elää perhe-elämää! Haluan kokea äitiyden ja mieheni haluaa kokea isyyden.

Onko lapsen hankkimiseen edes muita syitä? Olen todella iloinen, että meillä miehen kanssa on samanlaisia ajatuksia tämän asian suhteen. Mielestäni tässä on kuitenkin riittävästi syytä sille, miksi haluamme perustaa perheen ja hankkia lapsia. 

Miksi te haluatte lapsen? :)

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Mikä on oikea ikä suunnitella perheenlisäystä?

Usein lapsettomuudesta puhuessani muille, kuulen lauseen: "Te olette vielä niin nuoria, kyllä teillä on aikaa hankkia lapsia ja perustaa perhe". Yleensä tälläiset lauseet saavat minut kiehuamaan raivosta. Mikä on sitten oikea ikä aloittaa yritys? Onko siihen mitään tiettyä oikeaa ikää? Eikö kyse ole enemmänkin siitä onko ihminen valmis vanhemmaksi ja huolehtimaan pienestä ihmisestä. Voiko hän tarjota tälle pienelle onnellisen elämän. Me tiedämme ja tunnemme olevamme valmiita ja pystymme tarjoamaan onnellisen elämän täynnä rakkautta ja huolenpitoa. 

Totta kai ymmärrän, että nuorta ikää ihmetellään, jos ei ole itse halunnut lapsia tämän ikäisenä, mutta mielestäni valinta on jokaisen oma eikä sitä muiden mielipiteet muuta. Lasta ei yleensä päätetä hankkia kevein perustein vaan taustalla yleensä on paljon muutakin esimerkiksi pitkä parisuhde, hyvä tilanne elämässä, vaikituinen työpaikka tai jotain vastaavaa. Minä koen, että meillä on parisuhteessa ja elämässä hyvä tilanne perheenlisäykselle. Totta kai asiaa edistää hieman se, että olemme olleet pitkään yhdessä ja naimisiinkin on ehditty. Yhdessä on myös asuttu useampi vuosi. Opintojeni suhteen tilanteeseen sopii myös vauva. Opinnot on helppo suorittaa loppuun ja pitää äitiysloma ennen jatko-opintoja. 

Kuitenkin löydän itseni usein miettimästä, että onnistuisiko lasten hankinta ilman lapsettomuushoitoja esimerkiksi kymmenen vuoden päästä? Vai onko minulla monirakkulaiset munasarjat silloinkin? Tosin sisimmässäni uskon, että tilanne olisi sama myöhemminkin - ellei jopa pahempikin. Tiedän myös, että jos odottaisimme, niin tulisin sitä myöhemmin katumaan. 

Mikä on teillä vaikuttanut siihen, koska olette valmiita hankkimaan lapsia?
 Onko se hyvä tilanne elämässä vai vain ajatus siitä, että lapsi olisi kiva? 

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Selviytymiskeinoja

Olen miettinyt, että miten minä voin selviytyä lapsettomuudesta. Miten olemme selviytyneet pariskuntana lapsettomuudesta? Miten olen selviytynyt tähän päivään asti?

Hyviä selviytymiskeinoja ovat:
- Koirat ja ylipäätään lemmikkieläimet. Niille voi puhua murheistaan, eivätkä ne sano mitään mikä vahingossa voisi loukata tai tuomitse. Niitä voi halata ja rutistaa silloin, kun on paha mieli eikä Jere ole paikalla. Fia osaa tulla myös lohduttamaan, jos huomaa minun itkevän. Niiden kanssa voi tehdä paljon erilaisia asioita. Tekeminen vie ajatukset pois lapsettomuudesta. Lemmikkien avulla myös tutustuu uusiin ihmisiin. Koiranpennun hankinta myös jokseenkin helpotti oloani? Onpahan ainakin koiravauva talossa, jos ei ihmisvauvaa ole. 

- Parisuhde. Toiselle voi puhua ja hän kuuntelee. Häntä voi halata, jos paha mieli yllättää. Me koetaan tämä kaikki yhdessä ja on tärkeää muistaa keskustella molempien tuntemuksista ja yrittää ymmärtää myös toisen tunteita. 

- Äiti. Mammani kuuntelee ja tukee. Hän yrittää lohduttaa jokaisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen. <3 

- Liikunta. Joskus on hyvä kääntää ajatukset pois lapsettomuudesta ja lähteä kunnon juoksulenkille. Myös nyrkkeily on hyvä tapa purkaa lapsettomuuden aiheuttamaa vihaa ja katkeruutta. Itse olen aina paremmalla tuulella lenkin tai jonkin muun liikuntaharrastuksen jälkeen. :) 

- Lapsettomuutta käsittelevät kirjat ovat auttaneet ymmärtämään tätä tilannetta ja näkemään asioissa aina enemmänkin kuin vain yhden puolen. Nämä kirjat laittavat itkemään, mutta myöhemmin on parempi olo. Tähän asti olen lukenut vain kirjoja, joissa on onnellinen loppu ja pariskunta saa lapsen adoptoimalla tai lapsettomuushoitojen kautta. 

- Shoppailu. Shoppailu on minulle kuin terapiaa. Tosin tämä terapia tulee pidemmän päälle hieman kalliiksi. Joka kerta uudet ostokset saavat minut hetkeksi iloiseksi ja samalla saan myös ajatukset muualle negatiivisista raskaustesteistä tai juuri alkaneista kuukautisista. 

- Vertaistuki netissä. Blogit ja keskustelufoorumit ovat auttaneet minua. Olen saanut lukea toisten kokemuksia ja samalla kertoa myös omia kokemuksiani. Aina onnistuneet hoidot luovat uskoa, että vielä mekin onnistumme. <3

- Sisarukset. Sisarusten kanssa touhutessa tulee unohdettua omat murheet ja keskityttyä täysin heihin.

- Unelmat ja niiden tavoittelu. Unelmointi on ihanaa ja jokainen saavutettu unelma tuo enemmän itsevarmuutta. Unelmien kautta uskon, että elämässäni on vielä paljon hyvää jäljellä. Odotellessa sitä pientä nyyttiä voin ihan hyvin yrittää tavoitella unelmiani, esimerkiksi sitä lääkärin ammattia. :) 

- Opiskelu. Opiskelu antaa muuta ajateltavaa ja tekemistä. Kun päivän aikana on paljon tekemistä, tuntuu että päivät menevät nopeasti. Tämä on hyvä juttu esimerkiksi ovulaation jälkeen, kun alkaa piinaviikot. Opiskelu on myös mukavaa tekemistä ja aidosti nautin siitä. :) 

- Positiivinen asenne ja periksi antamattomuus. Ehkä en ole luovuttanut vielä, koska pyrin näkemään asioissa aina positiivisenkin puolen. Pyrin ajattelemaan, että kyllä me vielä onnistutaan, joten ei saa luovuttaa! 

- Lupa surra. Ennen kaikkea lapsettomuudesta selviytymisessä on auttanut sureminen. 

Tässä siis muutamia asioita, jotka helpottavat minun elämääni ja lapsettomuuden taakkaani.
Millaisia selviytymiskeinoja teillä on? :) 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Siskon synttärit

Perjantaina siskoni Mona täytti neljä vuotta. Perheen kesken juhlimme lahjojen ja jäätelökakun merkeissä. :) Me annoimme lahjaksi Barbille tehdyn mekon. Harmi, että unohdin ottaa kuvan mekosta. Äidiltämme Mona sai hienon keijun ja Barbeille vaaleanpunaisen jääkaapin. Keiju taisi olla suosikki, koska sillä on leikitti nyt pari päivää putkeen. :) 

Lauantaina markkinoiden jälkeen vietettiin Monan synttäreitä sukulaisten kesken. Lahjoiksi Mona sai vaatteita, palapelejä, kirjan, Barbeille keinun ja muuta mukavaa. :)


Tarjottavana oli täytekakkua, erilaisia keksejä, raparperipiirakkaa, tiikerikakkua, pasteijoita ja pullaa. :)

Mukavat juhlat taisi olla, kun päivänsankari nukahti kesken Suomen pelin. :)

lauantai 24. toukokuuta 2014

Rakas pikkusisko!

Tiistaina oli pikkusiskoni Kian kuolinpäivä. Hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 5-vuotta.
Aika on mennyt nopeasti ja ikäväkin jo vähän hellittänyt, mutta edelleen aiheesta puhuminen 
tekee kipeää. yllätän itseni todella usein miettimästä millaista elämäni olisi kahden siskon kanssa. 
Usein myös mietin millaista Kian elämä olis ollut. Olisiko hän ollut onnellinen? 
Oliko hän eläessään onnellinen? 

Vietiin vaaleanpunaisia ruusuja haudalle. 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Toinen inseminaatio

Eilen aamulla lähdettiin Jeren kanssa Tampereen sairaalalle. Meillä oli aika varattu klo 11.20. inseminaatioon lapsettomuuspoliklinikalle, mutta sitä ennen Jeren piti käydä Ovumialla hoitamassa oma osansa. Jerellä oli aika varattuna Ovumian spermalaboratorioon klo 9.00, jonka jälkeen odoteltiin pari tuntia sairaalan kahvilassa. :) Oli aika järkyttävää istua siellä ja katsella paria pientä sairasta lasta. Paha mieli tuli niiden pikkusten puolesta. 

Vähän ennen yhtätoista menimme takaisin lapsettomuuspoliklinikalle ja istuskelimme odotusaulassa. Tällä kertaa pääsin vastaanotolle jopa pari minuuttia ennen varattua aikaa. Ensin keskustelimme lääkärin kanssa kierrosta ja sen jälkeen ultrattiin. Ultrassa limakalvo oli noin sentin paksuinen. Oikealla oli edelleen 25 mm follikkeli, joten ovulaatio ei ollut vielä ehtinyt tapahtua. Vasemmalta löytyi keltarauhanen. Tämän jälkeen tehtiin inseminaatio. Siittiöitä jäi pesun jälkeen 11 miljoonaa. Toimenpide oli jälleen kerran täysin kivuton ja oli parissa minuutissa ohi. Sain jäädä hetkeksi makaamaan ja samalle keskustelimme lääkärin kanssa hoitojen jatkosta. Noustessani huomasin vuotavani vähän verta. Vuoto kuitenkin loppui pian. 

Hoitojen jatkosta päätettiin sen verran, että ensi kierrossa ehditään tekemään vielä yksi inseminaatio ja samassa kierrossa meidät laitettaisiin IVF-jonoon ja kävisimme IVF-suunnittelukäynnillä. Syksyllä aloitatisimme hoidot IVF:llä. :) Toivon kuitenkin, että tämä kierto toisi toivotun tuloksen. 

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kohti toista inseminaatiota

Eilen meillä oli aika varattuna lapsettomuuspoliklinikalle. Aika oli jälleen kerran myöhässä. Ensin keskusteltiin lääkärin kanssa kuluneesta kierrosta ja Femareista. Lisäksi kerroin, että samana aamuna minulla oli ollut voimakkaita kipuja oikealla puolella alavatsaa. Epäili näiden kipujen johtuvan ovulaatiosta. Ultrattiin ja limakalvo oli 8 mm. Oikeasta munasarjasta löytyi 25 mm follikkeli, joka ovuloisi minä hetkenä hyvänsä. Tarkkaan lääkäri ei osannut sanoa olisiko ovulaatio tapahtunut jo, mutta sain joka tapauksessa eilen laittaa Pregnylin. 

Tänään minulla on aika inseminaatioon klo 11.20 ja Jere käy klo 9.00 aikoihin hoitamassa oman osansa. Taas joudumme pari tuntia odottelemaan Kalevan ABC:llä, mutta onneksi aika kuluu nopeasti. :) Toivon todella, että tämä inseminaatio onnistuisi ja raskaus alkaisi. <3 Mutta jos nyt käy niin, ettei raskaus ala, keskustelemme tänään lääkärin kanssa myös IVF-hoitoihin siirtymisestä. :) 

Valitettavasti tämän päivän inseminaatiota varjostaa suru. Tänään on pikkusiskoni kuolinpäivä. <3 

torstai 15. toukokuuta 2014

Lapsettomuus miehen silmin

Tämä postaus on mieheltäni Jereltä. Hän on lupautunut kertomaan miltä lapsettomuus miehestä tuntuu. Postaus on toteutettu niin, että minä kyselin mieheltäni kysymyksiä ja hän vastasi niihin ja niiden pohjalta teksti on kirjoitettu. 

Reilu kaksi vuotta sitten me päätettiin Jennan kanssa alkaa yrittämään lasta. Ensimmäinen ajatukseni ehkäsyn pois jättämisestä oli pelko. Pelko isäksi tulemisesta ja toisesta ihmisestä huolehtimisesta. Kun raskaus ei ensimmäisinä yrityskuukausina alkanut, pelkäsin todella paljon, että minussa on jotain vikaa. Kun sperma-analyysn tulokset tuli postissa, olin huojentunut siitä, että minussa ei olut mitään vikaa. Seuraava huolenaiheeni oli, että onko lapsettomuutemme syy Jennassa ja jos on niin mikä on vikana. 

Ensimmäisen lapsettomuuspolilla käynnin jälkeen saimme diagnoosiksi, että Jennalla on monirakkulaiset munasarjat. Tämä tieto sai minut pelkäämään, että emme saa biologista lasta vaan joutuisimme adoptoimaan. Hoidot aloitettiin Clomifenillä, joka ei tuottanutkaan toivottua tulosta. Jenna joutui sen lisäksi pistämään itseensä Gonal-F piikkejä ja voittamaan piikkikammonsa. Tässä vaiheessa minun kävi Jennaa todella paljon sääliksi, koska piikkien laittaminen oli itkua ja huutoa. Olin varautunut siihen ettei ensimmäinen hoitokerta toimisi. Raskaus ei alkanut vielä seuraavankaan ovulaation induktion jälkeen, joka loi minulle vielä toivottovamman olon. Tämän jälkeen jopa pienten lasten näkeminen tuntui minusta pahalta - etenkin vauvojen. Nyt lasten näkeminen ei tunnu enää niin pahalta, koska olen hyväksynyt ettei lapsen saaminen ole niin yksinkertaista kuin uskoin sen olevan. 

Kaksi epäonnistunutta hoitokertaa, jotka toteutettiin Menopurilla, saivat minulle sellaisen olon, että Jennassa on jotain muutakin vikaa kuin monirakkulaiset munasarjat. Ensimmäiseen inseminaatioon mennessä toiveeni olivat korkeammalla, koska onnistumisprosentti oli suurempi. Pääsin vihdoinkin osallistumaan tähän lapsentekoprosessiin kunnolla, koska aikaisemmin vain Jenna oli käynyt ultrattavana ja söi erilaisia lääkkeitä. Nyt oli vihdoinkin minun vuoroni. Ensimmäinen inseminaatio päättyi kemialliseen raskauteen. Tämä loi minulle toivoa siitä, että saisimme oman biologisen lapsen ja emme joutuisi koeputkihedelmöitykseen. 

Huhtikuulle oli suunniteltu toinen inseminaatio, jota ei kuitenkaan tehty pääsiäisen takia ja Femarit eivät olleet toimineet, kuten olimme odottaneet. Tämä tuntui minusta hukkaan heitetyltä yrityskierrolta ja ajalta, koska tiesin ettei raskaus alkaisi kotiyhdynnöillä. Tässä toukokuussa meillä on edessä toinen inseminaatio, jonka toivon onnistuvan. Jos tämä inseminaatio ei onnistu, niin syksyllä edessä on koeputkihedelmöitys. Minua tämä harmittaa, koska jos inseminaatiolla on pienikin mahdollisuus onnistua jatkaisin tätä, koska tämä on vähemmän kivuliasta Jennalle. 

perjantai 9. toukokuuta 2014

Lapsettomien lauantai

Lapsettomuuden kanssa kamppailessa on hyvin huomannut sen, kuinka epäreilu maailma oikeasti on. Toiset saavat lapsia heti ensi yrittämällä tai vahingossa. Maailmaan syntyy joka päivä ei-toivottuja lapsia, joista kukaan ei huolehdi vaan heidät laitetaan lastenkotiin. Naiset päätyvät aborttiin harrastaessaan huolimatonta seksiä, vaikka hyvin tietävät sen riskit. Joten miksi meille ei suoda lasta? Missä meidän pieni viipyy?

Lapsena pidin raskautta ja perhettä itsestäänselvyytenä. Silloin ajattelin, että jokainen nainen saa lapsia, koska mehän tulemme raskaaksi ja kannamme lastamme noin 9 kuukautta. Silloin myös päätin, että minulla tulee olemaan ainakin kaksi lasta ennen kuin täytän 20-vuotta ja haluan suuren perheen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Olemme yrittäneet kaksi vuotta. Kahteen vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista. Tässä kierrossa meillä on luultavasti viimeinen inseminaatio, jos plussaa ei testiin tule niin syksyllä olisi edessä koeputkihedelmöitys. Tammikuussa pidimme miehen kanssa suurena askeleena inseminaatioon siirtymistä, mutta tosiasiassa seuraava askel on suurempi. Onneksi meillä on kuitenkin koko kesä aikaa miettiä asiaa ja valmistautua tulevaan henkisesti. Tietenkin toivon, että tämä viimeinen inseminaatio toisi toivotun tuloksen. 

Huomenna vietetään lapsettomien lauantaita. Monet miettivät miksi lapsettomuutta juhlitaan, mutta mielestäni lapsettomien lauantai ei ole juhlapäivä vaan se antaa kaikille lapettomille mahdollisuuden surra ja tuoda lapsettomuutta enemmän esille. Mielestäni on kuitenkin ikävää, että ensin saa surra omaa lapsettomuuttaan ja seuraavana päivänä itketään sitä, että entä jos minusta ei koskaan tule äitiä, entä jos en saa koskaan viettää äitienpäivää olemalla itse äiti. Lapsettomien lauantaina on yleistä, että lapsettomat sytyttävät kynttilän ikkunalle kello 18.00. Näin minäkin aion tehdä ja annan itselleni luvan surra yhdessä mieheni kanssa. 

Antakaa itsellenne lupa surra! <3

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Syntymäpäivä!

Eilen tosiaan vietettiin mun syntymäpäivää ja muutama sukulainen tuli juhlistamaan sitä meille kahvin kera. Harmittaa, että ystäviä en nähnyt. Mutta puhuttiin Heidin kanssa, että mentäisiin juhlimaan, kun hän palaa matkaltaan. Riippuen toki minun tilanteestani sillä hetkellä. :) Äitini oli leiponut minulle kakun, jota olin pyytänyt jo aikaisemmin viikolla sillä en itse osaa leipoa kakkuja. Oli mukavaa viettää muutama tunti heidän kanssaan. Kahviteltiin ja juteltiin kaikesta mukavasta. :) Sain ihania lahjojakin! 

Tuo Fish Foot Span lahjakortti oikeuttaa 15 minuutin mittaiseen kalapedikyyriin. :) Hairstoreen sain 50 euron lahjakortin, joka oikeuttaa esimerkiksi hiustenleikkuuseen tai muuhun mukavaan. :) 

Essien kynsilakkoja. :)

Tätini toi minulle kukkiakin. <3

Lisäksi sain hieman rahaakin. :) 

Kerroin heille meidän lapsettomuustilanteestamme ja he ottivat sen hyvin! Ehkä oli hieman huono ajoitus, mutta he alkoivat vihjailemaan vauvanhankinnasta, niin en voinut vain olla hiljaa. Onneksi he ymmärsivät!

Oli kyllä ihana päivä! <3

Mitenkäs teidän viikonloppu on sujunut? :)

lauantai 22. maaliskuuta 2014

20 vuoden matka

Tiedättekös mitä muutaman tunnin päästä tapahtuu? :) Ensi yönä kello 02.45 on kulunut tasan 20-vuotta siitä, kun tähän maailmaan syntyi pieni tyttö. Se pieni tyttö olen minä. Huomenna juhlin 20-vuotis syntymäpäivääni. Olen kokenut elämäni aikana paljon, mutta loppujen lopuksi olen melko tyytyväinen elämääni. :) On erittäin vaikeaa ajatella, että tästä eteenpäin ikäni alkaa kakkosella. Tiedän jo mitä toivon syntymäpäivälahjaksi, mutta parin viikon päästä näemme toteutuuko toiveeni! ;) 

Katselin hetki sitten valokuvia itsestäni näiden 20-vuoden ajalta ja ihania muistoja tuli mieleeni. :)
Tässä olen yksi  vuotias. :) 
Tässä olen neljä vuotias. :)
Tässä olen yhdeksän vuotias. :)
Tässä olen 11-vuotias. 

Tässä olen 15-vuotias. :) Rippijuhlat!
16- vuotias! :) Kymppiluokalla!
19-vuotias. :)
Ehkäpä näitä kuvia on kymmenen vuoden päästä hieman enemmän. ;)

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Inseminaatio

Tänään se sitten oli. Niin mikä? Noh, se inseminaatio tietenkin. Kerroin ystävälleni toimeenpiteen jälkeen. Viime yönä tuli nukuttua todella huonosti. Jännitin ja pelkäsin niin paljon tulevaa. Pelkäsin, että ovulaatio olisi mennyt jo ohi. Pelkäsin, että toimenpide sattuisi. Jännitin onnistuuko tämä. Stressikerroin oli todella suuri. 
Aamulla kuitenkin herätyskello soitti kuudelta ja parin tunnin yöunien jälkeen ei tehnyt yhtään mieli nousta.  Kuitenkin pakotin itseni nousemaan, koska ajatus siitä, että ehkäpä raskaustesti kahden viikon päästä näyttäisi jotain muutakin kuin negatiivista lohdutti minua vähän. :) Huomasin aamulla, että alavatsaani sattui todella paljon. Niin paljon, että bussipysäkille kävelykin tuntui tuskalta. 

Noin kahdeksan aikaan olimme jo Tampereen Sairaalalla Ovumian klinikalla. Jere kävi luovuttamassa spermaa ja minä odottelin sillä välin odotusaulassa. Luovutus sujui hyvin. Tämän jälkeen suuntasimme Kalevan abc:lle pariksi tunniksi viettämään aikaa, koska inseminaatio olisi vasta kello 11.20.  Joimme kahvit ja keskustelimme näistä hoidoista ja muista asioista. :) Aika tuntui matelevan eteenpäin, kun kärsimättömästi odottelimme. Kun kello tuli kymmenen, aloimme valmistautumaan sairaalalle lähtöön. 

Lapsettomuuspoliklinikalla saimme kuitenkin odotella 40 minuuttia ennen omaa vuoroamme ja aikakin oli 10 minuuttia myöhässä. Kun vihdoin oma vuoroni tuli kävelin rohkeasti toimenpidehuoneeseen, jossa lääkäri jo odotteli. Allekirjoitin muutaman lomakkeen, jotka Jere oli allekirjoittanut jo aamulla. Kerroin lääkärille alavatsassa tuntuvasta kivusta ja sen voimakkuudesta. Lääkäri epäili, että kysessä olisi ovulaatio. Tarkistettiin kuitenkin vielä ultraamalla ja ovulaatiohan se oli. Lääkäri kertoi, että ovulaatio tapahtuu ihan parin tunnin sisällä, joten ajoituksemme oli juuri oikea! :) Tämä loi minulle toivon tunteen ja siitä lähtien toiveet ovat olleet todella korkealla. Kunhan vain eivät romahtaisi yhtä nopeasti kuin nousivat.

Toimenpide ei sattunut ollenkaan ja lääkärin todetessa sen olevan ohitse, ihmettelin, että siinäkö se nyt oli. Eipä ollut kummoinen. Ohjeeksi sain tehdä tasan kahden viikon päästä raskaustestin ja ilmoitella poliklinikalle sen tuloksesta. Jos tulos olisi positiivinen, tehtäisiin ultra poliklinikalla. Jos negatiivinen, jatkettaisiin samallta tavalla kuin tämäkin kierto. Eli kp 3-7 söisin femaria. Tosin seurantaultra kuulemma aikaistettasiin jo kp 9:lle. 
Kotiin päästyäni kipu alavatsassani oli kasvanut niin suureksi, että en enää kestänyt vaan heitin pääni tyynyyn ja suljin silmäni. Toivon nukahtavani. Toivon, että herätessäni kipu olisi poissa. Näin kävi. :)

Toivon niin paljon, että tämä olisi se meidän kiertomme! 

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kohti inseminaatiota

Tänään me taas pitkästä aikaa Jeren kanssa suunnattiin kohti Tampereen sairaalan lapsettomuus- ja hormonipoliklinikkaa. Minulla oli aika varattuna klo 10.30, mutta vastaanotolle pääsin vasta klo 10.50. Vastaanotolla keskusteltiin ensin tämän hetkisestä tilanteestamme ja femarista. Kerroin femarilla tulleen kipuilua useana päivänä alavatsaan, kysessä taisi olla kasvukipuja. Seuraavan ultrattiin. Ensin katsottiin kohdun limakalvon tilanne, joka oli 8 mm! Eli paras tähän mennessä saaduista tuloksista. Sitten katsottiin oikeaa munasarjaa, josta ei löytynyt mitään kummallisempaa. Vasemmalta löytyi yksi 20 mm follikkeli, joka oli jo irtoamassa. :)

Lääkäri soitti erikoislääkärille ja kyseli mitä tehtäisiin. Päätettiin, että pistetään tänään klo 21.00 Pregnyl pistos ja perjantaina klo 11.20 olisi inseminaatio. Jeren pitäisi perjantaina kahdeksalta aamulla käydä luovuttamassa sitä spermaa, jotta se voidaan tutkia ja pestä. :) 

Olen todella innoissani tästä! :) Vihdoinkin löydettiin lääke, joka todella toimii! :) Toivon myös, että inseminaatio tuottaisi tulosta.


perjantai 7. maaliskuuta 2014

PCOS, Mikä se on?

Sain tässä kerran postaustoiveen meidän lapsettomuutemme syystä. Olenkin täällä joskus saattanut ohimennen kertoa mikä se syy on, mutta nyt ajattelin tehdä siitä kokonaisen postauksen. 
Meillähän siis lapsettomuuden syy on minussa. Sain ensimmäisen kerran pcos epäilyksen jo viime vuoden huhtikuussa, mutta asia varmistui elokuussa. 

Mutta mikä se pcos on? Se on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (polycystic ovary syndrome). 
Tämä ilmenee minulla muun muassa epäsäännöllisinä kuukautisina/kuukautisten poisjääntinä. Joillakin tämä voi näkyä liikakarvoituksena tai aknena (minulla ei onneksi ole kumpaakaan). 
Pcos aiheuttaa myös lapsettomuutta. Esimerkiksi munasolu ei irtoa ja näin ollen ei myöskään hedelmöity. 
Pcos voidaan todeta ultraamalla munasarjat ja erilaisilla verikokeilla, joissa mitataan muun muassa mieshormonien tasoa. Ultrauksessa voidaan löytää munasarjoista helminauhamainen muodostelma munarakkuloita..

Lääkärini mukaan tämä on yleistä naisilla, joilla on keskivartalon lihavuutta. Lääkäri myös kertoi, että riski sairastua diabetekseen tai verenpainetautiin vanhempana on suurentunut. 
Pcos:tä voi ymmärtääkseni helpottaa laihduttamalla (jos on ylipainoinen). Painonpudotus voi auttaa kiertojen säännöllistämiseen ja näin ollen myös raskauden alkamiseen. Tämän vuoksi minäkin sain lääkäriltä määräyksen lähteä laihduttamaan. 

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Nettilukio

Sain tuossa jonkun aikaa sitten toiveeksi kirjoitella opinnoistani, ja mielestäni tänään on hyvä päivä kertoa teille kuinka päädyin nettilukioon ja muuta mielenkiintoista. :)

Huhtikuussa 2012 erosin lähilukiosta, jota olin käynyt yhdeksän kuukautta. Erosin, koska minulle tuli todella paljon poissaoloja erilaisten terveydenhuoltoon liittyvien menojen takia. Lisäksi minua ei yhtään houkutellut matkustaa Tampereelta Toijalaan asti lukioon, joten koin parhaaksi erota. Olin tällöin hakenut lähihoitajakoulutukseen Tampereelle, ja juuri käynyt pääsykokeissa, joiden tuloksena oli hylätty ja perusteluina terveydentilani, etenkin tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö. 

Aloin sitten tutkimaan innoissani netistä mitä muita mahdollisuuksia minulla olisi suorittaa lukio loppuun. En tiedä mitä kautta löysin nettilukion, mutta löydettyäni sen pyörittelin ajatusta mielessäni muutaman päivän, kunnes rohkenin ilmoittautua ja lähettää peruskoulun todistukseni Otavan Opistolle. Viikon verran sain odotella, kunnes posti toi tullessaan ison kirjeen Otavan Opistosta. Hypin innoissani, sillä minut oli hyväksytty nettilukioon! Tiesin, että nyt saisin vihdoinkin suorittaa lukio-opintoni loppuun ja saisin jonakin päivänä painaa ylioppilaslakin päähäni. :)

Otavan Opiston nettilukioon päädyin, koska ensinnäkin se on ilmainen, materiaaleja on oppimisympäristössä Muikussa todella paljon, jokaiseen aineeseen ei siis välttämättä tarvitse ostaa kirjaa (tulee siis tämänkin kautta halvemmaksi kuin lähilukio), kaikkein vaikuttavin tekiä oli kuitenkin se, että saisin opiskella kaikessa rauhassa kotona! 

Toki nettilukiossa on myös huonojakin puoli. Yksi ja suurin niistä on luultavasti se, että opinnot ovat kaikki itsenäisiä, vaikutan itse siihen milloin valmistun, vuoden vai neljän vuoden päästä, koska oma opiskelu tahtini määrää sen missä tahdissa kurssit valmistuvat. Toki on jokin raja siitä kuinka monta kurssia pitää saada tietyssä ajassa tehtyä tai lentää koulusta ulos (tästä en tiedä sen enempää, koska en ole perehtynyt asiaan). Kurssien tehtäviin on vaikeaa saada apua, mutta on muutamia keinoja, kirjoittaa opettajalle sähköpostia, kysyä opiskelutovereilta tai yksinkertaisesti pyytää apua ystävältä tai joltain muulta läheiseltä. :)

Miten sitten pääsin opinnoissa alkuun? Noh, ensimmäinen kurssi, jonka kävin oli Opinto-ohjauksen kurssi, jonka opettaja toimii myös opinto-ohjaajanani. Tuolla kurssilla laadimme henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli Hopsin ja perehdyimme Muikun käyttöön, kun olin saanut tuon kurssin suoritettua ymmärsin jo miten kaikki toimii ja ilmoittauduin äidinkielen kurssille.  Tuo ensimmäinen kurssi on mielestäni todella hyödyllinen aloittavalle, siellä käydään kaikki tärkeät asiat läpi ja pääsee keskustelemaan puhelimessa oman opinto-ohjaajansa kanssa. 

Meillä on myös mahdollisuus kirjoittaa joko oman paikkakunnan lähilukiossa, jos he huolivat sinne tai sitten mennä Otavalle kirjoittamaan. Minä olen päättänyt, että hoidan omat kirjoitukseni Otavalla, lisäksi jos ylioppilaslakin saan, noudan sen Otavalta eli ylioppilasjuhlani on sitten siellä.  Meiltä Otavalle matkaa on noin 350 kilometriä, joten kyllä siinä saa jonkin verran matkustella edestakaisin ennen kuin se lakki on päähän painettu. :) 

Hyödyllisiä linkkejä joista saatte lisätietoa:

Minä olen tykännyt opiskella Otavan Opiston nettilukiossa. :)
Minulle saa toki esittää lisäkysymyksiä, jos olen jostakin unohtanut mainita. :)

Toivottavasti piditte! :)

Pahoittelen, että tästä tuli täysin kuvaton postaus.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Toinen seurantaultra

Tänään oli tämän kierron toinen seurantaultra. Aikani oli tänäänkin myöhässä 15 minuuttia. Alan pikkuhiljaa tottumaan siihen, että polin ajat ovat yleensä myöhässä jos itse olen ajoissa paikalla. :D
Viime kerrasta tuttu lääkäri kutsui minut vastaanotolleen ja keskusteltiin kuluneesta kahdesta päivästä. Menopur ei siis vieläkään ollut aiheuttanut minulle mitään tuntemuksia, joten olo ei ollut kovin positiivinen. 

Ultrattaessa katsottiin ensin kohdun limakalvo, joka oli 7 mm eli hyvä. Sitten katsottiin oikealta puolelta rakkuloita ja niitä  löytyi edelleen useita, joiden koko oli 9-11 mm. Vasemmalla oli myös useita 9-11 mm rakkuloita ja yksi 12 mm rakkula. Josta nyt sitten oletetaan ovulaation tapahtuvan. Kuitenkaan kauhean hyvät fiilikset ei ole ja turhia toiveita en elättele. Sunnuntaina pistän viimeisen menopurin, joka tarkoittaa sitä, että tämän kierron aikana olen saanut laittaa kymmenenä päivänä menopuria. Maanantaina eli kp 15 laitan irrotuspiikin(pregnyl) ja siitä 36 tunnin sisällä pitäisi ovulaation tapahtua, jos on tapahtuakseen. 

Kuten sanoin, en elättele toiveita tähän kiertoon vaan katse on jo tulevaisuudessa. Nimittäin seuraavassa kierrossa, jossa menopurit vaihdetaan toiseen lääkkeeseen. Nimittäin Femariin.

"Femar-valmisteen vaikuttava aina on letrotsoli, joka kuuluu ns. aromataasin estäjien lääkeryhmään. Se on hormonaalinen (endokriininen) rintasyöpälääke." 

Vaikka lääke on rintasyöpä lääke sitä on silti useasti käytetty lapsettomuuden hoitoon ja sillä on saatu hyviä tuloksia aikaan.  

Ensi kierron aikana olisi myös tarkoitus tehdä meidän ensimmäinen inseminaatio!  
Mies sai lähetteen verikokeeseen, jossa häneltä testataan infektiotaudit. Verikoe pitäisi ottaa ensi viikolla. 

Menkat pliiiiiis alkakaa jo!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Seurantaultra

Tänään taas tuttuun tapaan vedin aamulla vaatteet päälle ja suuntasin bussipysäkille odottamaan bussia. Tampereen sairaalaan lapsettomuuspoliklinikalle päästyäni ilmottauduin ja menin istumaan aulaan. Ajattelin, että aikani olisi taas myöhässä sillä kello läheni kymmentä ja aikani piti olla kymmeneltä. Muutaman minuutin päästä lääkäri sitten tuli ja pyysi minut vastaanotolleen. 

Ensin keskusteltiin hieman kierrosta ja kerroin, että usko Menopurin on mennyt täysin viime kierron epäonnistumisen takia. Niinhän siinä sitten kävi, että tämä käynti ei yhtään vahvistanut uskoani.
Ultrattiin ensin kohdun limakalvo, joka oli kuulemma hyvä. Tarkempaa tietoa en saanut, enkä kyllä edes huomannut kysyä. Sitten hän alkoi ultraamaan munasarjoja. Ensin oikea, josta löytyi useita 9-11 mm munarakkuloita. Sitten vasen. Sieltäkin löytyi useita 9-11 mm munarakkuloita. Yhtään "johtotähteä" ei kuulemma ollut. Ja noita munarakkuloita oli yhteensä 13 kappaletta tuota kokoa. 

Sain menopur pistoksen laitettavaksi vielä tälle ja huomiselle (kp 10 ja kp 11). Perjantaina olisi ultrattava uudestaan. Tarkoitus olisi nyt saada pari noista kasvamaan suuremmaksi, jotta ovulaatio voisi tapahtua. 
Vähän on jännät paikat siinä miten tässä käy. Ja toivon todella, että tämä kierto onnistuisi. En halua enää yhtää kiertoa hukata. Jos nyt ei kuitenkaan tule toivottua tulosta, toivon että ensi kierto mentäisiin eritavalla. 


tiistai 7. tammikuuta 2014

Poliklinikka kuulumisia

Täällä eletään edelleen yrityskiertoa 20! Nyt on menossa kiertopäivä 37. Viimeksi tänä aamuna testasin raskaustestillä negan, vaihteeksi. Noh, onneksi minulla oli klo 11.15. varattuna aika lapsettomuuspoliklinikalle. Aamulla olin jo kovin hermostunut ennen kuin lähdettiin bussipysäkille. Pelkäsin koko ajan, että saan huonoja uutisia polilta. Bussi matkan ajan koitin kuunnella musiikkia ja miettiä muita asioita. 

Saavuimme polille noin kymmenen minuuttia ennen sovittua aikaamme. Istuskelimme odotusaulassa ja seurasimme kelloa. Kello läheni puolta kahtatoista, kun lääkäri tuli viimeinkin pyytämään minut vastaanotolleen. Ensimmäisenä lääkäri kysyi olenko laittanut menopur pistokset kuten sovimme. Noh, minä siihen sitten hieman ääni väristen totesin etten ole, koska kuukautiseni eivät olleet alkaneet. Lääkäri kyseli onko minulla ollut minkäänlaisia tuntemuksia/kipuilua alavatsassa ja kerroin hänelle viikko sitten olleista voimakkaasta kivusta. Hän halusi ultrata ja katsoa mikä tilanne kohdussa oli. Oliko siellä elämää vai onko se tyhjä.

Ultrattiin ja lääkäri katsoi ensin kohdun limakalvon tilannetta, joka oli yllätys yllätys 7 mm! Tämä oli kuulemma positiivinen asia. Sitten hän katsoi oikeaa munasarjaani, josta löytyi 12 mm:n follikkeli! Vasemmalla puolella ei ollut taaskaan mitään. Lääkäri tuli ultrauksen lopuksi siihen tulokseen, että viime kerralla löytynyt 17 mm:n follikkeli oli surkastunut ja täten myös hoito epäonnistunut, joka olisi syynä sille minkä takia kuukautiseni eivät olleet vielä alkaneet. Kuitenkin lääkäri sanoi, että jos tuo 12 mm:n follikkeli jatkaa kasvuaan voi ovulaatio tapahtu! Mutta hän ei kuitenkaan antanut minun elätellä liikaa toiveita ja tappoi toiveeni jo heti sanomalla "on hyvin epätodennäiköistä, että tuo tuosta kasvaisi, joten aloitetaan terolutit tänään." Samalla hän kertoi, ettei teroluttien käytöstä olisi mitään haittaa jos ovulaatio tapahtuisi ja munasolu hedelmöittyisi. 

Joten polin jälkeen suuntasin kohti apteekkia hakemaan tuon lääkkeen. Lääkehän on tuttu minulle jo, sillä olen sitä vuoden päivät käyttänyt ennen hoitojen alkua. En tosin olisi koskaan kuvitellut joutuvani enää tuota lääkettä käyttämään. Ohjeeksi kuitenkin sain syödä yhden pillerin päivässä kymmenen päivän ajan. Tämän jälkeen pitäisi odottaa muutama päivä ja jos kuukautiset eivät ala, pitäisi minun tehdä uudestaan raskaustesti. Uutta aikaa poliklinikalle pitäisi varata sitten kun kuukautiset alkavat.

Lisäksi keskustelimme kyseisen lääkärin kanssa jatkosta ja hän olisi sitä mieltä, että koska tuo viime kertainen hoito epäonnistui tulisi meidän nyt ainakin vielä kaksi kertaa kokeilla tällä ovulaation induktiolla. Huoh, tämä alkaa oleen jo turhauttavaa! Meillä on mennyt Jeren kanssa jo täysin usko siihen, että tämä hoitomuoto toimisi meillä. Mutta kokeillaan nyt silti, vaikka oman mielipiteeni ilmaisinkin lääkärilleni. 

Pakko kuitenkin kehua lääkäriäni siitä, että hän jaksoi kuunnella jokaisen kysymykseni ja vastata mukavasti ja selventävästi niihin. Toisin kuin aikasemmat lääkärini. Jere sai hieman negatiivista palautetta tupakoinnista ja lääkäri kehoittaisikin häntä lopettamaan. Sillä vaikka siittiöiden määrä on normaali, voivat ne silti olla epämuodostuneita tai kromosomihäiriöisiä.

Tälläistä meillä. Aika yllättävä käänne tämä, mutta tällä mennään! 
Mitenkäs teillä?