sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Siskon synttärit

Perjantaina siskoni Mona täytti neljä vuotta. Perheen kesken juhlimme lahjojen ja jäätelökakun merkeissä. :) Me annoimme lahjaksi Barbille tehdyn mekon. Harmi, että unohdin ottaa kuvan mekosta. Äidiltämme Mona sai hienon keijun ja Barbeille vaaleanpunaisen jääkaapin. Keiju taisi olla suosikki, koska sillä on leikitti nyt pari päivää putkeen. :) 

Lauantaina markkinoiden jälkeen vietettiin Monan synttäreitä sukulaisten kesken. Lahjoiksi Mona sai vaatteita, palapelejä, kirjan, Barbeille keinun ja muuta mukavaa. :)


Tarjottavana oli täytekakkua, erilaisia keksejä, raparperipiirakkaa, tiikerikakkua, pasteijoita ja pullaa. :)

Mukavat juhlat taisi olla, kun päivänsankari nukahti kesken Suomen pelin. :)

lauantai 24. toukokuuta 2014

Rakas pikkusisko!

Tiistaina oli pikkusiskoni Kian kuolinpäivä. Hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi 5-vuotta.
Aika on mennyt nopeasti ja ikäväkin jo vähän hellittänyt, mutta edelleen aiheesta puhuminen 
tekee kipeää. yllätän itseni todella usein miettimästä millaista elämäni olisi kahden siskon kanssa. 
Usein myös mietin millaista Kian elämä olis ollut. Olisiko hän ollut onnellinen? 
Oliko hän eläessään onnellinen? 

Vietiin vaaleanpunaisia ruusuja haudalle. 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Toinen inseminaatio

Eilen aamulla lähdettiin Jeren kanssa Tampereen sairaalalle. Meillä oli aika varattu klo 11.20. inseminaatioon lapsettomuuspoliklinikalle, mutta sitä ennen Jeren piti käydä Ovumialla hoitamassa oma osansa. Jerellä oli aika varattuna Ovumian spermalaboratorioon klo 9.00, jonka jälkeen odoteltiin pari tuntia sairaalan kahvilassa. :) Oli aika järkyttävää istua siellä ja katsella paria pientä sairasta lasta. Paha mieli tuli niiden pikkusten puolesta. 

Vähän ennen yhtätoista menimme takaisin lapsettomuuspoliklinikalle ja istuskelimme odotusaulassa. Tällä kertaa pääsin vastaanotolle jopa pari minuuttia ennen varattua aikaa. Ensin keskustelimme lääkärin kanssa kierrosta ja sen jälkeen ultrattiin. Ultrassa limakalvo oli noin sentin paksuinen. Oikealla oli edelleen 25 mm follikkeli, joten ovulaatio ei ollut vielä ehtinyt tapahtua. Vasemmalta löytyi keltarauhanen. Tämän jälkeen tehtiin inseminaatio. Siittiöitä jäi pesun jälkeen 11 miljoonaa. Toimenpide oli jälleen kerran täysin kivuton ja oli parissa minuutissa ohi. Sain jäädä hetkeksi makaamaan ja samalle keskustelimme lääkärin kanssa hoitojen jatkosta. Noustessani huomasin vuotavani vähän verta. Vuoto kuitenkin loppui pian. 

Hoitojen jatkosta päätettiin sen verran, että ensi kierrossa ehditään tekemään vielä yksi inseminaatio ja samassa kierrossa meidät laitettaisiin IVF-jonoon ja kävisimme IVF-suunnittelukäynnillä. Syksyllä aloitatisimme hoidot IVF:llä. :) Toivon kuitenkin, että tämä kierto toisi toivotun tuloksen. 

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kohti toista inseminaatiota

Eilen meillä oli aika varattuna lapsettomuuspoliklinikalle. Aika oli jälleen kerran myöhässä. Ensin keskusteltiin lääkärin kanssa kuluneesta kierrosta ja Femareista. Lisäksi kerroin, että samana aamuna minulla oli ollut voimakkaita kipuja oikealla puolella alavatsaa. Epäili näiden kipujen johtuvan ovulaatiosta. Ultrattiin ja limakalvo oli 8 mm. Oikeasta munasarjasta löytyi 25 mm follikkeli, joka ovuloisi minä hetkenä hyvänsä. Tarkkaan lääkäri ei osannut sanoa olisiko ovulaatio tapahtunut jo, mutta sain joka tapauksessa eilen laittaa Pregnylin. 

Tänään minulla on aika inseminaatioon klo 11.20 ja Jere käy klo 9.00 aikoihin hoitamassa oman osansa. Taas joudumme pari tuntia odottelemaan Kalevan ABC:llä, mutta onneksi aika kuluu nopeasti. :) Toivon todella, että tämä inseminaatio onnistuisi ja raskaus alkaisi. <3 Mutta jos nyt käy niin, ettei raskaus ala, keskustelemme tänään lääkärin kanssa myös IVF-hoitoihin siirtymisestä. :) 

Valitettavasti tämän päivän inseminaatiota varjostaa suru. Tänään on pikkusiskoni kuolinpäivä. <3 

torstai 15. toukokuuta 2014

Lapsettomuus miehen silmin

Tämä postaus on mieheltäni Jereltä. Hän on lupautunut kertomaan miltä lapsettomuus miehestä tuntuu. Postaus on toteutettu niin, että minä kyselin mieheltäni kysymyksiä ja hän vastasi niihin ja niiden pohjalta teksti on kirjoitettu. 

Reilu kaksi vuotta sitten me päätettiin Jennan kanssa alkaa yrittämään lasta. Ensimmäinen ajatukseni ehkäsyn pois jättämisestä oli pelko. Pelko isäksi tulemisesta ja toisesta ihmisestä huolehtimisesta. Kun raskaus ei ensimmäisinä yrityskuukausina alkanut, pelkäsin todella paljon, että minussa on jotain vikaa. Kun sperma-analyysn tulokset tuli postissa, olin huojentunut siitä, että minussa ei olut mitään vikaa. Seuraava huolenaiheeni oli, että onko lapsettomuutemme syy Jennassa ja jos on niin mikä on vikana. 

Ensimmäisen lapsettomuuspolilla käynnin jälkeen saimme diagnoosiksi, että Jennalla on monirakkulaiset munasarjat. Tämä tieto sai minut pelkäämään, että emme saa biologista lasta vaan joutuisimme adoptoimaan. Hoidot aloitettiin Clomifenillä, joka ei tuottanutkaan toivottua tulosta. Jenna joutui sen lisäksi pistämään itseensä Gonal-F piikkejä ja voittamaan piikkikammonsa. Tässä vaiheessa minun kävi Jennaa todella paljon sääliksi, koska piikkien laittaminen oli itkua ja huutoa. Olin varautunut siihen ettei ensimmäinen hoitokerta toimisi. Raskaus ei alkanut vielä seuraavankaan ovulaation induktion jälkeen, joka loi minulle vielä toivottovamman olon. Tämän jälkeen jopa pienten lasten näkeminen tuntui minusta pahalta - etenkin vauvojen. Nyt lasten näkeminen ei tunnu enää niin pahalta, koska olen hyväksynyt ettei lapsen saaminen ole niin yksinkertaista kuin uskoin sen olevan. 

Kaksi epäonnistunutta hoitokertaa, jotka toteutettiin Menopurilla, saivat minulle sellaisen olon, että Jennassa on jotain muutakin vikaa kuin monirakkulaiset munasarjat. Ensimmäiseen inseminaatioon mennessä toiveeni olivat korkeammalla, koska onnistumisprosentti oli suurempi. Pääsin vihdoinkin osallistumaan tähän lapsentekoprosessiin kunnolla, koska aikaisemmin vain Jenna oli käynyt ultrattavana ja söi erilaisia lääkkeitä. Nyt oli vihdoinkin minun vuoroni. Ensimmäinen inseminaatio päättyi kemialliseen raskauteen. Tämä loi minulle toivoa siitä, että saisimme oman biologisen lapsen ja emme joutuisi koeputkihedelmöitykseen. 

Huhtikuulle oli suunniteltu toinen inseminaatio, jota ei kuitenkaan tehty pääsiäisen takia ja Femarit eivät olleet toimineet, kuten olimme odottaneet. Tämä tuntui minusta hukkaan heitetyltä yrityskierrolta ja ajalta, koska tiesin ettei raskaus alkaisi kotiyhdynnöillä. Tässä toukokuussa meillä on edessä toinen inseminaatio, jonka toivon onnistuvan. Jos tämä inseminaatio ei onnistu, niin syksyllä edessä on koeputkihedelmöitys. Minua tämä harmittaa, koska jos inseminaatiolla on pienikin mahdollisuus onnistua jatkaisin tätä, koska tämä on vähemmän kivuliasta Jennalle. 

perjantai 9. toukokuuta 2014

Lapsettomien lauantai

Lapsettomuuden kanssa kamppailessa on hyvin huomannut sen, kuinka epäreilu maailma oikeasti on. Toiset saavat lapsia heti ensi yrittämällä tai vahingossa. Maailmaan syntyy joka päivä ei-toivottuja lapsia, joista kukaan ei huolehdi vaan heidät laitetaan lastenkotiin. Naiset päätyvät aborttiin harrastaessaan huolimatonta seksiä, vaikka hyvin tietävät sen riskit. Joten miksi meille ei suoda lasta? Missä meidän pieni viipyy?

Lapsena pidin raskautta ja perhettä itsestäänselvyytenä. Silloin ajattelin, että jokainen nainen saa lapsia, koska mehän tulemme raskaaksi ja kannamme lastamme noin 9 kuukautta. Silloin myös päätin, että minulla tulee olemaan ainakin kaksi lasta ennen kuin täytän 20-vuotta ja haluan suuren perheen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Olemme yrittäneet kaksi vuotta. Kahteen vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista. Tässä kierrossa meillä on luultavasti viimeinen inseminaatio, jos plussaa ei testiin tule niin syksyllä olisi edessä koeputkihedelmöitys. Tammikuussa pidimme miehen kanssa suurena askeleena inseminaatioon siirtymistä, mutta tosiasiassa seuraava askel on suurempi. Onneksi meillä on kuitenkin koko kesä aikaa miettiä asiaa ja valmistautua tulevaan henkisesti. Tietenkin toivon, että tämä viimeinen inseminaatio toisi toivotun tuloksen. 

Huomenna vietetään lapsettomien lauantaita. Monet miettivät miksi lapsettomuutta juhlitaan, mutta mielestäni lapsettomien lauantai ei ole juhlapäivä vaan se antaa kaikille lapettomille mahdollisuuden surra ja tuoda lapsettomuutta enemmän esille. Mielestäni on kuitenkin ikävää, että ensin saa surra omaa lapsettomuuttaan ja seuraavana päivänä itketään sitä, että entä jos minusta ei koskaan tule äitiä, entä jos en saa koskaan viettää äitienpäivää olemalla itse äiti. Lapsettomien lauantaina on yleistä, että lapsettomat sytyttävät kynttilän ikkunalle kello 18.00. Näin minäkin aion tehdä ja annan itselleni luvan surra yhdessä mieheni kanssa. 

Antakaa itsellenne lupa surra! <3