tiistai 1. maaliskuuta 2016

Ensikäynti

Viime viikon torstaina oli kauan odotettu ensikäynti Ovumialla. Olimme vartin etuajassa paikalla, mutta onneksi lääkäri ehti ottamaan meidät aikaisemmin. Alkuun kävimme esitietolomakkeet läpi. Lääkäri kyseli suhteestamme, sen laadusta ja kestosta. Kerroimme myös hääsuunnitelmista. Keskustelimme terveyshirstoriastani, nykyisistä lääkityksistäni, kuukautisista, kierronpituuksista, teroluteista, aikaisemmista hoidosta ja mielenterveydestäni. Kaksisuuntainen mielialahäiriöhän on ollut oireettomana nyt useita vuosia, ja lääkäriltä heräsi epäilys, josko minulle oltaisiin annettu väärä diagnoosi. Ehkäpä sairastinkin silloin masennusta? Olihan siinä kuitenkin siskon kuolema, anoreksia, koulukiusaaminen ja muita juttuja. Miehen siemennestetutkimuksen tulokset olivat olleet hyvät, joten sitä ei tarvitse enää stressata. Sergei oli varsin tyytyväinen asiaan. :) 

Lomakkeiden ja keskustelun jälkeen Sergei siirtyi odotusaulaan juomaan kahvia ja minut tutkittiin. Ultralla katsottiin kohdun limakalvo, joka oli oikein hyvällä mallilla sekä munasarjat. Munasarjoista löytyi useampia pienempia munarakkuloita ja yksi hieman suurempi, joka saattaisi ovuloida. Lääkäri kuitenkin sanoi, etteivät munasarjani näytä yhtään pco-tyyppisiltä, joten diagnoosini vaihtui anovulaatioon. Kyllä laittoi ihmetettymään, mitä ne aikaisemmat lääkärit ovat siellä nähneet, jos pco:ta ei kerta ole. Tavallaan olen huijentunut tästä. Ajattelin nyt kuitenkin kysäistä asiaa uudemman kerran seuraavalla käynnillä. Sain myös lähetteen seksuaalineuvojalle, koska lantion lihakset ovat liian tiukat. Tämä aiheuttaa kipua alavatsalla seksin aikana, joten seksuaalineuvojan pitäisi auttaa minua rentoutumaan. Jos tämä ei kuitenkaan auta, saan lähetteen fysioterapiaan. 

Tutkimuksen jälkeen Sergei pyydettiin takaisin huoneeseen, ja keskusteltiin jatkosta. Sergei sai ohjeeksi vähentää tupakan polttoa tai mahdollisesti lopettaa sen kokonaan. Meille molemmille annettiin pieni painonpudotus haaste, josta ensimmäiset kilot ovat tippuneet jo. Nyt on motivaatiota, intoa ja arvostusta itseään kohtaan, jotta haluaa tehdä tämän oikein. Jos motivaatioksi ei riitä lapsi, tulevat häät sekä parempi terveys ja elämä, sitten en tiedä mikä riittää!  

Sain myös paljon uutta tietoa Teroluteista, vaikka se onkin tuttu lääke ja ollut käytössä useamman vuoden. Ilmeisesti Terolut ei auta mitenkään raskautumisessa, vaan se vaikuttaa vain kierron loppuun. Nyt pitäisi jättää Terolutit pois ja odotella omia menkkoja. Jos niitä ei kuulu huhtikuun alkuun mennessä, soitan klinikalle ja katsotaan mitä tehdään. Kun menkat alkavat, aloitan kolmantena kiertopäivänä Letrozol nimisen lääkkeen ja syön sitä yhden tabletin päivässä viitenä päivänä peräkkäin. Kp 10-12 ultrataan, jotta nähdään miten lääke vaikuttaa. Sen pitäisi kasvattaa follikkeli, joka sitten mahdollisesti ovuloisi. Ultran jälkeen seurataan ovulaatiotesteillä tapahtuuko ovulaatio. Jos ovulaatio ei tapahdu, laitetaan Pregnyl -piikki iroittamaan munasolu. :) Kolmen kierron ajan jatketaan näin. Jos raskautta ei kahdessa ensimmäisessä kierrossa saada aikaiseksi, tehdään kolmannella hoitokerralla munatorvien aukiolotutkimus. 

Olen niin iloinen, että miehessä oli kaikki kunnossa ja pääsemme aloittamaan hoidot ovulaation induktiolla. Näin tuntuu, että on enemmän vaihtoehtoja jäljellä, jos näillä ei raskautta saadakaan alkamaan. Lisäksi sain reseptille Foolihappoa ja särkylääkkeitä kuukautiskipuihin, jotka ovat usein sieltä kivuliaimmasta päästä. Sain myös lähetteen verikokeisiin, joissa testataan kilpirauhasen vajaatoiminta ja paastosokeri. Nämähän mulla testattiin viimeksi syksyllä, mutta ne on hyvä testata nyt uudelleen. :) Paljon saatiin uutta tietoa, ja paperia kotiin iltalukemiseksi. Nyt vain toivotaan, että menkat alkavat ajoissa, jotta päästään ensimmäistä hoitokiertoa aloittelemaan. :)