sunnuntai 17. joulukuuta 2017

VAUVA BLOGISSA JA SOSIAALISESSA MEDIASSA

 Olen viisi vuotta kirjoittanut blogia elämästäni. Vauvakuume, yritys, lapsettomuus ja lopulta myös raskaus ovat olleet todella iso osa sitä. Olen jakanut teille paljon henkilökohtaisia asioita itsestäni ja elämästäni noilta ajoilta. Harmittaa, että raskausaikana blogin pitäminen jäi vähemmälle. Kaikki energia meni itsestä huolehtimiseen ja pakollisiin asioihin. Nyt vauvan syntymän jälkeen kaikki aika on mennyt uuteen tulokkaaseen tutustuessa, häntä hoitaessa ja itseä parannellessa. Nyt arki alkaa kuitenkin vähän tasoittumaan ja aikaa löytyy muuhunkin. Elämäämme on alkanut muodostumaan selviä rytmejä. :)
Jo raskausaikana pohdin paljon vauvaa ja hänen näkyvyyttään blogissa ja sosiaalisessa mediassa. Totta kai hän tulee olemaan, ja on jo nyt iso tai oikeastaan suurin osa elämääni. Mielessäni pyörii kysymys siitä millaisia kuvia ja asioita haluan hänestä jakaa.

 Kuvien suhteen olemme käyneet Villen kanssa useammankin keskustelun. Raskauden alussa mietin jopa vaihtoehtoa, ettei vauvasta tulla julkaisemaan yhtään kasvokuvaa. Loppuraskaudessa kuitenkin ajatus alkoi muuttumaan. Ville minulle kerran sanoikin, että miten voisin jakaa teille elämäämme, jos en jakaisia asioita myös vauvastamme. Blogi on kuitenkin minulle tärkeä ja nautin sen pitämisestä. Vauvan kuvien julkaisussa pätee sama ajatus, kuin omienkin. Kuvien on oltava hänelle eduksi. Hän ei saa joutua häpeämään niitä vanhempana. Niissä ei esiinnytä vaippasiltaan saati ilman vaippaa ja kasvot eivät ole sotkuiset. Täytyy muistaa miettiä jokaisen kuvan kohdalla, haluaisinko itsestäni jaettavan sellaista kuvaa. Todennäköisesti julkaisemani kuvat voivat tulla vastaan pienen ollessa vanhempi. Uskon vahvasti, että siistit ja asialliset kuvat hänestä eivät vahingoita häntä mitenkään.

Sama pätee myös siihen mitä hänestä kirjoitan. Kuten moni muukin perhebloggaaja, olen päättänyt, että mitä vanhemmaksi lapsi tulee sitä pienempi hänen osuutensa blogissa tulee olemaan. Sitä minkä ikäisestä lähtien hänen osuutensa blogissa tulee pienenemään täytyy miettiä myöhemmin. Vielä se ei ole hetkeen ajankohtaista. 

Kuinka paljon sinun lapsesi esiintyy sosiaalisessa mediassa? 

 Tähän väliin taas muistuttelen teitä, että meidän elämää pääsee seuraamaan myös snapchatin kautta, jota päivitän aktiivisesti.  Nimimerkki on jennajanikaaa.

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

lauantai 2. joulukuuta 2017

SYNNYTYS

Meillä oli varattuna aika vauvan painokontrolliin torstaina 2.11.2017. Raskausviikkoja oli kasassa 38+5. Jo aikaisemmin oli ollut puhetta, että tällä käynnillä päätettäisiin mahdollisesta synnytyksen käynnistämisestä. Vauva oli suuri kokoinen ja minulle kehittyi raskausmyrkytys. Vauvan painoarvio oli 4200 grammaa. Lääkäri ilmoitti, että osastolle jäätäisiin ja synnytystä alettaisiin käynnistelemään cytotec lääkkeillä. Lääkettä annettaisiin ensimmäiset kaksi päivää suun kautta ja sen jälkeen katsottaisiin tilannetta uudelleen. Samalla aloitettiin myös verenpainelääkitys. Kohdunsuun tilanne oli kuitenkin niin epäkypsä, että lääkäri kehotti olemaan avoimin mielin ja varautumaan muutaman päivän odotteluun ennen kuin vauva syntyisi. 
Osastolla kävi todella hyvä tuuri. Sain paikan kahden hengen huoneesta, mutta vieruskaverini oli kotilomilla. Sain nauttia hiljaisuudesta ja olla rauhassa. Ville sai luvan olla ilta yhdeksään asti seuranani ja tulla seuraavana aamuna takaisin. Kätilöt kehottivat kävelemään sairaalan käytävillä, jotta saataisiin supistuksia aikaiseksi. Niitä ei kuitenkaan vielä torstain aikana kauheasti tullut. Yötä vasten supistukset kuitenkin kipeytyivät ja sain käydä kuumassa suihkussa helpottamassa oloani. Suihkun jälkeen supistukset loppuivat ja sain yön nukuttua. 

Perjantaina lääkeannosta nostettiin ja sisätutkimuksen yhteydessä huomattiin, ettei tilanne ollut edennyt mihinkään. Päivä meni käytävillä kävellessä ja iltapäivällä supistuksia alkoi tulemaan 5-15 minuutin välein. Ehdin saamaan vielä toisen cytotec lääkkeen ja supistukset voimistuivat ja muuttuivat vain kipeämmiksi. Niitä tuli tässä vaiheessa noin 2-4 minuutin välein. Kätilö halusi laittaa minut käyrille hetkeksi, jotta nähtäisiin miten vauva voi. Vauvan sykkeet kuitenkin laskivat aina supistuksen tullessa ja kätilö päätti konsultoida lääkäriä. Lääkäri halusi siirtää meidät synnytyssaliin, jossa oli mahdollista seurata vauvan sykkeitä tarkemmin paremmilla laitteilla. 

Synnytyssalissa kätilö teki ensimmäisenä sisätutkimuksen. Olin sormelle auki ja kanavaa oli vielä hyvin jäljellä. Sisätutkimuksen yhteydessä menivät lapsivedet. Vauvan päähän laitettiin anturi seuraamaan hänen sykkeitään. Onneksi laite toimi langattomasti ja olin vapaa liikkumaan haluamallani tavalla. Pyysin jumppapallon, sillä sen päällä oli paljon mukavampi istua supistusten tullessa. Kätilö kävi juttelemassa lääkärin kanssa ja takaisin tullessaan ilmoitti, että vauva ei kestä supistuksia. Kanyyli käteen ja suoneen tippumaan supistusten estolääkettä. Tässä vaiheessa sain myös ensimmäisen kipupiikin, jonka avulla sain nukuttua hetken aikaa. Koko ajan oli pelko sektioon joutumisesta. Siitä oli alettu puhumaan jo heti saliin tultuamme. Ville sai jäädä kanssani synnytyssaliin yöksi, ja hänelle tuotiin tyynyä ja peittoa sinne. Onneksi en joutunut olemaan yksin. Olisin varmasti panikoinut vielä enemmän. 

Lauantai aamuna seitsemältä heräsin kipeisiin supistuksiin. Kävelin ympäri salia ja heijasin itseäni jumppapallon päällä. Aamuvuoron kätilö toi minulle aamupalaa, tarkisti kohdunsuun tilanteen, joka ei ollut edennyt minnekään ja ilmoitti, että nyt on saatava synnytys käyntiin. Laitettiin oksitosiinia tippumaan. Ensin aloitettiin pienellä määrällä, jotta nähtiin miten vauva reagoi supistuksiin. Määrää nostettiin pikku hiljaa. Puolen päivän aikoihin ilmoitin doulalle, että nyt olisi hyvä tulla paikalle. Vauva kuulemma syntyisi saman päivän aikana. Samoihin aikoihin sain toisen kipupiikin, jonka avulla sain nukuttua pari tuntia. Heräsin todella kipeisiin supistuksiin ja pääsin Villen avulla istumaan keinutoliin, jossa keinuttelin doulan tuloon saakka. Tässä vaiheessa oloani helpottivat parhaiten tens-laite ja lämpötyynyt.

Kun doula saapui saliin, hän paineli nilkoissani sijaitsevia akupisteitä ja kannusti jaksamaan supistusten tullessa. Supistuksiahan tuli ja ne tuntuivat vain joka kerta kipeämmiltä. Jossain vaiheessa muistan kysyneeni kätilöltä erilaisia vaihtoehtoja kivunlievitykseen ja tässä vaiheessa hän näytti minulle miten ilokaasu toimii. Sen avulla jaksoin hyvin parikin tuntia, kunnes kaasun haju alkoi etomaan enkä enää saanut siitä apua supistuksiin. Myös selässäni oleva tens-laite alkoi tuntumaan inhottavalta ja sammutin sen. Jossain vaiheessa pyysin Villeä irrottamaan sen jopa kokonaan. Makuullaan olo oli tuskaa ja kivut alkoivat olemaan sietämättömät. Pyysin kohdunkaulan puudutetta ja samalla tarkistettiin kohdunsuun tilanne. Olin 3 cm auki. Jokainen sisätutkimus oli tuskaa. Supistukset sattuivat todella paljon ja puudutteen laitosta ei ollut mitään apua. Jäimme odottelemaan, jos se vaikuttaisi myöhemmin. Ei vaikuttanut. 

Jossain vaiheessa minulle nousi kuume ja otettiin verikokeita. Tulehdusarvot olivat nousseet 80. Sain antibioottia suoneen. Kätilö tuli kertomaan mahdollisesta leikkauksesta. Lääkäri tarkistaisi kohdunsuun tilanteen, ja jos tilanne ei olisi edennyt mihinkään olisi heidän leikattava. Menin paniikkiin ja aloin itkemään hysteerisesti. Tiesin sisälläni, ettei tilanne ollut edennyt mihinkään ja leikkaus olisi edessä. Näinhän siinä sitten kävi. Aukesin noin 3-4 cm, mutta vauva ei ollut laskeutunut. Eikä kuulemma suuren kokonsa takia mahdu tulemaan lantiostani. Tulehdusarvot nousivat kovaa vauhtia. Pyysin hetken aikaa miettiä, mutta sitä en saanut. Leikkaavalla lääkärillä olisi kiire ja sinne olisi mentävä heti. 

Leikkaukseen lähdöstä en juurikaan paljoa muista. Muistan katetrin laiton sattuneen todella paljon, sillä sitä saatiin yrittää useamman kerran. Muistan itkeneeni ja panikoineeni oikein kunnolla. Muistan anelleeni doulan mukaan leikkaukseen tuekseni. Villeä he eivät olisi päästäneet ja leikkaavalääkäri tai anestesialääkäri olisi voinut kieltää myös doulan tulon. Onneksi hän sai tulla. Muistan maanneeni sängyssä ja tärisseeni, kun sänkyä vietiin leikkaussaliin. Muistan nähneeni vihreitä ovia ja tuijottaneeni kattoon. 

Leikkaussalissa leikkaavalääkäri kysyi minulta heti miksi itken. Kerroin hänelle pelkääväni todella paljon. Hän vaikutti mukavalta ja yritti rauhoitella minua. Pian joku toinen todella mukava naislääkäri toi minulle happimaskin ja kehotti hengittämään sinne. Hän otti silmälasini pois. Tässä vaiheessa panikoin kahta kauheammin. En ymmärtänyt miten maskiin hengitetään ja olo rupesi tuntumaan ahdistavalta. En nähnyt juuri mitään ja kerroin, että ilman laseja en näkisi vauvaani. He onneksi lupasivat laittaa lasit päähäni siinä vaiheessa, kun vauva syntyisi. Oikeaan käteeni laitettiin verenpaine mittari ja minut käännettiin kyljelleen. Seuraavana vuorossa oli spinaalipuudutuksen laitto. Anestesialääkäri joutui pistämään minua selkärankaan kolme kertaa ennen kuin puudutteen laitto onnistui. Puudutteen laiton jälkeen muistan, kuinka paniikissa olin, kun varpaani heiluivat. Kysyinkin joltain kuuluuko varpaiden heilua, olenhan varmasti puutunut myös sisältä. Puudutuksen tehoa testattiin ruiskuttamalla vatsalleni kylmää vettä. Tätäkin varmistelin pitkän aikaa. Pelkäsin todella paljon, että tunnen leikkauksen. Ennen aloitusta anestesialääkäri pyysi minua kertomaan heti, jos tunnen jossain jotain normaalista poikkeavaa. 

Leikkauksen alettua vain itkin. Pelkäsin koko ajan. Vauva syntyi 19:14. Kuulin heti hänen itkunsa ja lääkärit kertoivat, että poika oli syntynyt. Vauva pissasi lääkäreiden päälle ja kakkasi kätilön päälle. Hänet tuotiin minulle näytille ja sain hänet hetkeksi rinnalleni. Oli hetki, kun unohdin olevani leikkauspöydällä vatsa auki. Itkin ja tuijotin vain pientä poikaani. Sain toisen käteni vapaaksi, jotta pääsin silittämään hänen päätään ja koskemaan häneen. Hän oli täydellinen ja heti niin rakas. Sain viettää vauvan kanssa noin 10 minuuttia, kunnes kätilö lähti viemään vauvaa Villen luo synnytyssaliin. Minä jäin leikkauspöydälle parsittavaksi. 

Vauvan pois vienti tuntui todella pahalta. Olisin halunnut olla hänen kanssaan pidempään. Sen pienen ihmeen, jota olin odottanut vuosia, ja jota olin kantanut sisälläni yhdeksän kuukautta. Pian muistin olevani leikkaussalissa ja juttelin doulan kanssa kaikenlaista, jotta pysyisin edes hetken rauhallisena. Jossain vaiheessa kätilö soitti vauvan syntymämitat leikkaussaliin ja ne kerrottiin minulle. 4215 grammaa, 53 cm ja pään ympärys 39 cm. Yht'äkkiä aloin tärisemään todella kovin. Olin ihan jäässä! Sain päälleni lämpöpeiton, josta ei juurikaan ollut apua. Tärisin pitkän aikaa, ja myöhemmin selvisi, että tulehdusarvot olivat nousseet reiluun 300 ja kuume todella korkealle. Syyksi selvisi lapsivesikalvojen ja istukan tulehdus. 

Leikkauksesta seuraava muistikuva on synnytyssalissa, jossa näin vauvan Villen sylissä. Pakko myöntää, mutta ensimmäinen tunne Villen nähdessäni oli viha. Olin vihainen siitä, että olin saanut kokea juuri jotain aivan kamalaa eikä hän ollut edes tukenani. Olin vihainen siitä, että hänen ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin odottaa vauvaa ja sai viettää hänen kanssaan heti enemmän aikaa. Minähän sain hänet vain hetkeksi. Synnytyssaliin meille tuotiin juotavaa ja Villelle ja doulalle syötävää. Ainoa asia, mitä itse halusin oli kylmä vesi jäillä! 
Vajaa pari tuntia vietettiin synnytyssalissa vauvan kanssa. Minäkin sain hänet syliini uudelleen ja ihmettelin vain hänen täydellisyyttään. Kätilö tajusi jossain vaiheessa mitata vauvan verensokerit. Laite huusi erroria. Hän yritti uudelleen ja sama tulos. Vauva vietiin todella nopeasti vastasyntyneiden teho-osastolle. Kätilö jätti meidät odottamaan lisätietoja ja siirtoa osastolle. Tunti meni ennen kuin joku tuli kertomaan vauvan sokereiden olleen niin matalat, että hän oli shokissa. Tunnin päästä teholle pääsystä sokerit oli saatu nousemaan 1.1. Huoli pienestä oli suuri. Ihmettelin suuresti, ettei vauvan verensokereita oltu mitattu aiemmin. Vähän ennen puolta yötä yöhoitaja tuli ja siirsi meidät synnyttäneiden osastolle perhehuoneeseen. Osastolla sain antibiootteja suoraan suoneen ja jäin pohtimaan kaikkea viime päivinä kokemaani. Tuntui tyhjältä. Vauva ei ollut enää masussa, mutta ei myöskään vieressä. Vaikka olin todella väsynyt, nukkumisesta ei tullut juuri mitään. Odotin vain aamua ja vauvan näkemistä. 
 
Siitä, mitä kaikkea olemme tämän jälkeen kokeneet tulen kirjoittamaan vielä erikseen. Jos, teistä lukijoista löytyy joku, joka on kokenut huonon synnytyskokemuksen, kuulisin mielelläni kokemuksianne. Tuntuu, että tämän asian kanssa on todella yksin ja vertaistukea on ollut vaikea löytää. 

Kokemuksia saa laittaa joko kommenttikenttään tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen yksipienielefantti@gmail.com

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

tiistai 21. marraskuuta 2017

HÄN ON TÄÄLLÄ

Meidän pieni poika syntyi kiireellisellä sektiolla 4.11.2017 klo 19:14. Painoa pienellä oli 4215 grammaa ja pituutta 53 cm. Synnytys oli vaikea sekä henkisesti että fyysisesti ja sitä seurasi pitkä sairaalassa olo. Kotiin pääsimme vasta viime viikon maanantaina, jolloin vauva oli 10 päivän ikäinen. Kotiutuminen vauvan kanssa on lähtenyt sujumaan hyvin ja päivät vauvan kanssa menevät siivillä! Pieni kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Omassa voinnissani tuli viikonloppuna pientä takapakkia, sillä sektiohaava aukesi. Tästä on tie vain ylöspäin ja paranen pikku hiljaa hitaasti. :)

Tulen kirjoittelemaan synnytyksestä ja sen jälkeisestä ajasta kunhan ehdin. :)

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

RASKAUSVIIKKO 32+1


 Tällä hetkellä eletään raskausviikkoa 33! Hurjaa ajatella, että nyt mennään jo lujaa vauhtia viimeisellä kolmanneksella ja laskettuun aikaan on jäljellä enään vajaa 8 viikkoa! Viimeksi kirjoittelin raskauskuulumisia raskausviikolla 28. Hetki on vierähtänyt ja tässä ajassa on tapahtunut paljon. Olen käynyt kaksi kertaa äitiyspoliklinikalla. Ensimmäinen käynti äitiyspoliklinikalla oli raskausviikolla 27+6. Silloin sain uusia vinkkejä ruokavaliooni ja ohjeeksi seurata sokereita vielä parin viikon ajan. Puhuttiin insuliinin aloituksesta, jos ruokavaliolla ei muutosta tapahtuisi. Ultrassa vauva vaikutti suuri kokoiselta ja kasvoi keskikäyrän yläpuolella. Painoarvio oli tuolloin 1244 grammaa. Uusi aika sovittiin raskausviikolle 30+3.

Toisella käynnillä käytiin läpi ruokavalioni muutoksia, otettiin ensimmäistä kertaa 15 minuutin ajan vauvan sydänkäyrää ja keskusteltiin muutenkin voinnistani. Tapasin molemmilla kerroilla ensin diabeteshoitaja - kätilön ja sen jälkeen lääkärin. Kerroin selkävaivoistani ja siitä, etten saa öisin nukuttua niiden takia. Lääkäri katsoi selkääni ja kertoi kipujen olevan lihasperäisiä. Voisin kokeilla kipuihin liikuntaa, venyttelyä, äitiysfysioterapeuttia, hierojalla käyntiä sekä kylmä- ja kipugeeliä. Lääkäri ei myöskään olisi huolissaan sokereistani, sillä aamupaastot ja ruokailujen jälkeiset ovat kunnossa. Muut voisi jättää omaan arvoonsa. Ultratessa huomattiin vauvan vartalon kasvavan nätisti keskikäyrällä, eikä hän uskonut vauvastamme kasvavan suuri kokoista sokereiden takia. Vauvan pää kuitenkin vastasi kahta viikkoa isompaa ja hän istuskeli perätilassa, joten saimme uuden kontrolliajan raskausviikolle 36. Tuolloin tarkistetaan vauvan koko ja asento. Pienellä olisi edelleen kuulemma reilusti tilaa kääntyä pääalaspäin, joten vielä ei tarvinnut huolestua. Sokereista sovittiin sen verran, että jatkan edelleen samalla ruokavaliolla ja mittaan kolmena päivänä viikossa sokereita. Lähetän kahden viikon välein mittaustulokset diabeteshoitajalle sähköpostitse. Olo oli todella huojentunut tuon toisen käynnin jälkeen! Ei insuliiniä ja vauva tuntui kasvavan hyvin. Vauvan painoarvio oli tuolloin 1689 grammaa.
Pahoinvointia on edelleen. Sain ensimmäisellä äitiyspoliklinikka käynnillä lääkettä närästykseen ja se on auttanut. Närästys on hävinnyt melkein kokonaan ja silloin harvoin, kun se minua vaivaa lähtee se lääkkeen ottamisen jälkeen melkein välittömästi. Tuolloin lääkäri ajatteli sen vähentävän myös pahoinvointia, mutta niin ei ole käynyt. Edelleen aamuisin on paha olo ja oksettaa. Muutaman kerran viikossa käyn oksentamassakin. Myös ruokailujen jälkeen on todella paha ja voimaton olo. Oksettaa ja vatsaan sattuu.

 Neuvolassa olen viimeksi käynyt raskausviikolla 28+4 ja seuraava käynti on ensi viikon keskiviikkona, jolloin mennään jo raskausviikolla 32+4. Viimeksi neuvolassa katsottiin vain perusjuttuja, kuten pissa, verenpaine, paino, vauvan sydänäänet ja sf mitta. Vauvan sykkeet ovat pyörineet edelleen 150-160 välissä. Painoni on tähän mennessä noussut 23 kiloa. Turvotusta on paljon sormissa, jaloissa polvista alaspäin ja kasvoissa. Kihlasormuskaan ei meinannut lähteä millään irti, mutta onneksi sain kuin sainkin sen pois. Jalat ovat aamusta iltaan kunnon pölkyt ja ainoastaan kesällä käyttämäni balleriinat mahtuvat jalkaani. Kenkäostoksille olisi lähdettävä, jotta tarkenee ilmojen viiletessä. Olen neuvolassa yrittänyt ottaa synnytyksen puheeksi, sillä nään siitä jo painajaisia. Vastaukseksi sain kuitenkin vain, ettei kannata stressata. Kuinkahan vaikeaa on löytää ihminen, joka tosissaan keskustelee kanssani tästä aiheesta. Ainakin doulan kanssa aion ottaa asian puheeksi seuraavalla tapaamisella. Seuraavalla neuvolakäynnillä on isyydentunnustus ja samalla keskustelemme synnytyssairaala valinnastamme. Alkuun olin pitkään sitä mieltä, että synnytämme taysissa. Nyt olen kuitenkin kuullut kaikilta todella hyviä kokemuksia Hämeenlinnan sairaalasta, ja olen kääntynyt sille kannalle, että haluan synnyttää siellä. Samalla tuen pienen synnytyssairaalan pystyssä pysymistä. :)
 Vatsa on kasvanut hurjasti ja sen huomaa parhaiten vaatteista. Paidat ylettävät enään napaan asti ja alavatsa jää paljaaksi. Mekkojen helmat nousevat ja vatsakin alkaa olemaan kokonsa puolesta tiellä. Uusia vaatteita olisi hankittava pian, jos en halua jäätyä ulkona!

Äitiysloman alkuun on enää vain kolme viikkoa aikaa! Sen jälkeen saakin ruveta jännittämään, koska tulee lähtö synnyttään. Tuntuu samaan aikaan todella haikealta ja surulliselta, että raskausaika on kohta ohitse, mutta myös todella ihanalta ja mahtavalta sillä uusi aikakausi alkaa. Pääsemme tapaamaan tämän pienen tyypin ja tutustumaan häneen. Opettelemaan elämää hänen kanssaan. Raskausaika on kaikista kivuista, säryistä, pahoinvoinneista ja muista huolimatta ollut aivan ihanaa aikaa. On ihanaa tuntea pienen liikkeet sisälläni ja tietää hänen kasvavan ja vahvistuvan. Ihanaa, että minun kehoni on pystynyt kantamaan tätä pientä ihmettä sisällään näinkin kauan ja vihdoinkin unelmani toteutuu. Olen joka päivä vain entistä kiitollisempi tästä kaikesta. Päivääkään en vaihtaisi! Villekin tunsi viime viikolla ensimmäistä kertaa vauvan liikkeet. Pyysin häntä laskemaan käden vatsalleni ja keskittymään hetkeksi vain siihen, mitä tuntee kättään vasten. Vauva potki juuri tuolla hetkellä suoraan Villen kättä kohden. Voi kuinka iloiseksi hänkin tuli, kun tunsi pienen liikkeet. <3
Kuten jo aikaisemmin mainitsin synnytys alkaa pyörimään enemmän mielessä. Olen lukenut yhtä synnytysopasta ja pohdiskellut synnytystoiveiden kirjaamista paperille. Mitä sitä edes synnytykseltä toivoisi? Muutakin kuin alatiesynnytystä ja tervettä vauvaa. <3 Mitä te olette kirjanneet synnytystoiveisiin? Myös sairaalakassin pakkaaminen pyörii mielessä. Netistä olen löytänyt paljon erilaisia listoja siitä, mitä mukaan kannattaisi ottaa. Niistä olen sitten koonnut itselleni pienen listan asioista, joita luulen tarvitsevani. Tällä hetkellä sairaalakassiin on pakattuna vain villasukat, mutta onhan sekin jo alku. Mitä kaikkea te olette ottaneet mukaan sairaalaan? :)

Loppuraskauden ja nimen päättämisen myötä myös ristiäiset ovat aktiivisesti mielessä. Olemme aina välillä istuneet yhdessä alas miettimään millaiset ristiäiset pojalle haluamme. Ristiäispäivä on päätettynä, ja pienen paikkakunnan hyvä puoli on se, että pappi on varmasti saatavilla silloin. Kirkon ja papin ajattelin varata vasta vauvan syntymän jälkeen. Ristiäisiä on tarkoitus viettää vielä ennen joulua. Kastetilaisuus järjestetään kirkossa, mutta kahvittelut ym haluaisin hoitaa kotona. Tarkoitus on saada yläkerran remontti valmiiksi ennen ristiäisiä ja alakerran remontti aloitettaisiin vasta ristiäisten ja joulun jälkeen. Myös vieraslista on tehty, ja pitää sisällään noin 45 vierasta. Missä te olette ristiäiset järjestäneet? Kotona vai seurakunnan tiloissa? :) 

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

torstai 14. syyskuuta 2017

HÄÄT: JUHLAPAIKKAMME

Mieleisen juhlapaikan löytäminen on ollut vaikeaa, ja sitä on etsittykin melkein puoli vuotta! Meillä oli tietyt kriteerit juhlapaikan suhteen ja oli vaikeaa löytää sellaista, joka olisi kattanut kaikki kriteerimme.

- Juhlapaikalle on voitava tuoda omat ruoat ja juomat. Osan ruoista aiomme tehdä itse muun muassa päivällisen alkupalat ja joitakin jälkiruokia ja loput tilaamme pitopalvelusta. Juomat haemme ehdottomasti ulkomailta, sillä säästää muutaman euron.

- Kaikenlaisten koristeiden laittamisen ja kynttilöiden polttamisen pitää olla sallittua. Haluan ehdottomasti ulos portaille ihania kynttilälyhtyjä ja vieraspöytien koristeiksi pieniä tuikkuja. Joissakin juhlapaikoissa on rajattu sitä, miten koristeita saa laittaa ja kynttilöiden poltto saattaa olla kielletty kokonaan.

- Pyörätuoliramppi. On tärkeää, että vanhemmat ihmiset pääsevät rollaattorien kanssa sisälle.

- Budjetti 500 euroa viikonlopulta ilman siivousta. Juhlapaikan budjetti on melko pieni, sillä haluamme panostaa koristeisiin ja moneen muuhun asiaan. Onneksi tuollakin budjetilla löytää kauniita paikkoja, kunhan jaksaa etsiä!

- Max 30 minuuttia ajomatkaa kirkolta juhlapaikalle. Ajattelimme, että tämä on maksimi aika, jonka voimme pyytää vieraitamme matkustamaan kirkolta juhlapaikalle. Emme kuitenkaan järjestä heille kuljetusta vaan jokainen saa tulla omalla autolla tai kimppakyydeillä.

- Juhlapaikalle on mahduttava reilu 100 vierasta. Kaikki tärkeät sukulaisemme ja ystävämme.

- Juhlia saisi halutessaan, vaikka aamuun asti. Meille on tärkeää, että vieraat saavat jatkaa juhlintaa halutessaan niin pitkään kuin vain jaksavat. Näin emme tarvitse mitään erillistä jatkopaikkaa.

 Etenkin omien ruokien ja juomien tuominen ja tuo 500 euron vuokrabudjetti vaikeuttivat paikan löytymistä. Kirkon valinnan jälkeen päätimme etsiä sopivaa juhlapaikkaa Akaa - Valkeakoski - Lempäälä akselilta, kunnes muistin, että Sääksmäen Kelhi on todella upea ulkoapäin! Olisikohan se yhtä ihana myös sisältä? Ajomatkaa kirkolta tulisi 15-20 minuuttia. Kävimme ajamassa sen ohitse ja Villekin ihastui sen kauneuteen. Päätimme laittaa sähköpostia ja kysellä onko paikka ylipäänsä vapaana ensi vuoden juhannuksena. Vastaus tuli nopeasti. Kelhi olisi vapaana ja voisimme päästä katsomaan sitä halutessamme jo seuraavan viikon aikana!
Seuraavalla viikolla meitä odotti Kelhin pihassa mukava naishenkilö, joka esitteli meille paikan. Kyselimme häneltä kaikkea muun muassa liittyen koristeisiin, siivoamiseen, vessoihin ja muihin tärkeisiin asioihin. Hän vastasi asiantuntevasti kysymyksiimme samalla, kun kiersimme paikkaa. Päässäni lähtivät aivot raksuttamaan ja luomaan erilaisia ideoita paikan koristelusta. Juhlasali oli todella tilava ja upea. Vieraamme mahtuisivat sinne ja jäisi vielä tilaa tanssimiseenkin! Vessoja löytyi muutama ja niistä jäinkin pohtimaan, että mahtavatko riittää reilulle sadalle hengelle.

Muutaman päivän päästä ilmoitimme, että olisimme halukkaita vuokraamaan tilan. Saimme postitse ohjeet varausmaksun maksamiseen ja sen maksettuamme tila olisi varattu meille. Vihdoinkin meillä on juhlapaikka ja samalla asiat etenevät! :) Sen verran otin kuvia ja mittoja, ettei meidän tarvitse ennen ensi kevättä käydä paikan päällä suunnittelemassa. Nyt voi suunnata energian kaikkeen muuhun. :)
Missä te olette viettäneet tai tulette viettämään häitänne? Millä perusteella valitsitte paikan? :)

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

torstai 31. elokuuta 2017

EN AIO IMETTÄÄ VAUVAANI

Hankintoja vauvalle postauksessa sain hyvän vinkin rintapumpun hankkimisesta. Mainitsin vastauksessa, etten aio imettää vauvaani. Haluan pumpata maidon ja juottaa pullosta. Tämä tuntui herättävän monissa ihmisissä negatiivisia ajatuksia. Joidenkin mielestä pilaan lapseni, koska hän saa ruokansa pullosta. Jonkun mielestä toimin sairaalla tavalla ja joku toinen taas ihmettelee miksi ihmeessä en aio imettää. Itseäni kummastuttaa kovasti aikuisten ihmisten suhtautuminen asiaan. Ymmärrän kyllä, että nykypäivänä ollaan kovasti imetyksen kannalla, mutta tämähän on jokaisen äidin oma henkilökohtainen asia ja jokaisen oma päätös. Tärkeintähän on, että vauva saa ruokaa ja kasvaa. Ajattelinkin nyt avata ajatuksiani teille vähän enemmän.

Tiesin jo positiivisen raskaustestin tehdessäni, etten aio imettää vauvaani. Ajattelin kuitenkin, että raskausaika muuttaisi ajatustani ja omaa suhtautumistani imetykseen. Ajattelin, että se valmistaisi minua henkisesti ja mielessäni pystyisin näkemään itseni imettämässä. Minulla ei todellakaan ole mitään imettäviä äitejä vastaan. On hienoa, että toiset jaksavat imettää ja nähdä vaivaa sen eteen, että se onnistuu. Ajatus itsestäni imettämässä kuitenkin ahdistaa. Olen koittanut lukea imetyksestä ja keskustella siitä monien muiden äitien kanssa. Olen pohtinut paljon olisiko minusta edes kokeilemaan sitä. Asia on jollain tavalla jopa stressannut minua läpi raskauden. Mitä enemmän ajattelen imetystä, sitä enemmän se ahdistaa. En vain halua tehdä sitä, se ei tunnu omalta jutulta. Lisäksi rintani ovat olleet jo ennen raskautta todella herkät jopa kipeät koskiessa. En usko imetyksen ainakaan helpottavan sitä. En halua tuottaa itselleni yhtään ylimääräisiä paineita tai stressiä asiasta, jossa voin valita itse miten toimin.

En kuitenkaan halua lääkkeitä maidonnousun estämiseksi. Päinvastoin, haluan vauvan saavan äidinmaitoa mahdollisimman pitkään. Tästä lähti ajatus pumppaamisesta ja pulloruokinnasta. Asiahan on minulle sinällään paljon vieraampi kuin imetys. En tunne ketään, joka olisi pumpannut vauvalleen maidon, joten vertaistukea on etsittävä netistä erilaisilta keskustelufoorumeilta ja facebook ryhmistä. Tietoa on kuitenkin saatavilla enemmän kuin oletin. Pakko myöntää, mitä enemmän olen asiaan perehtynyt, sitä enemmän se tuntuu omalta jutulta. Netistä löytyy paljon tietoa siitä, minkälainen pumppu on mihinkin tarpeeseen sopiva, miten voi auttaa maitoa nousemaan paremmin ja miten maidontuotantoa voi hillitä ja jossain vaiheessa jopa lopettaa kokonaan. Löytyy tietoa siitä kuinka usein olisi hyvä pumpata ja miten toimia muun muassa tiheän imun kausina. Tietoa löytyy yllättävän paljon, kun sitä vain jaksaa ja haluaa lähteä etsimään.

Viimeksi äitiyspoliklinikalla käydessäni kätilö kysyi olenko ajatellut imettää vauvaa. Kerroin avoimesti, mitä olen ajatellut ja hän vaikutti todella ymmärtäväiseltä. Antoi jopa paljon vinkkejä pumppaamiseen, ruokavalioon ja näytti miten käsin lypsäminen onnistuu. Hän myös mainitsi, ettei kannata huolestua jos maitoa ei yhdelle pumpulle heruisi, toiselle voi herua, joten kannattaa kokeilla useampaa pumppua löytääkseen itselle sen oikean. Sairaalassa on kuulemma tarjolla sairaalassa olo ajalle pumppu, ja kotiin kannattaa hankkia sähkökäyttöinen. Hän myös ohjeisti miten tulee toimia vauvan syntymän jälkeen, jotta vauva saa ensimmäiset tipat äidinmaitoa. Pakko myöntää, että minua pelottaa synnytyksen jälkeinen aika. Tulevatkohan hoitajat tyrkyttämään imettämistä minulle? Toivoisin niin kovasti, että meistä huolehtisi sellainen henkilökunta, joka ymmärtää haluni pumpata.

Ville on suhtautunut päätökseeni todella hyvin. Hän tukee minua sata prosenttisesti tässä asiassa. Eikä hän ole kertaakaan painostanut minua imettämiseen vaan ymmärtää, että vauva saa täysin samaa ruokaa pullosta kuin saisi rinnasta. Hän on jaksanut kuunnella panikointiani imetyksestä ja on kannustanut etsimään tietoa muista vaihtoehdoista sekä valitsemaan itselleni sopivan vaihtoehdon. Hänestä on ollut korvaamaton tuki tässä asiassa ja hän auttaa hankkimaan tarpeelliset välineet kotiin. Totta kai tuttipulloja onkin oltava pulloruokinnassa enemmän kuin imettäessä ja välillä tuo mies kiikuttaakin niitä kaupasta kotiin sanomatta. <3

Toivon todella, että kaikki lähtisi hyvin käyntiin. Ymmärrän silti, että vaikeuksiakin voi tulla, mutta ne on tehty voitettaviksi! :) Sitä varten koitan saada mahdollisimman paljon selville ennen vauvan syntymää, jotta osaan varautua kaikkeen mahdolliseen. :)

Onko teistä joku pumpannut ja ruokkinut lastaan pullosta? Haluaisin kuulla lisää kokemuksia! :)

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

tiistai 22. elokuuta 2017

HÄÄT: MISSÄ JA MILLOIN MEIDÄT VIHITÄÄN?

Päivämäärä oli ensimmäinen konkreettinen asia, joka häiden suhteen päätettiin. Halusimme ehdottomasti kesähäät ja päivän olisi oltava erityinen. Tästä lähtikin sitten ajatus juhannushäistä. Nykyään niin harvat juhlivat häitään juhannuksena, koska halutaan itse mennä festareille ja mökeille ja samalla antaa myös sukulaisille ja ystäville mahdollisuus samaan. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että juhannusta voi juhlia joka vuosi, mutta kuinka usein tulee mahdollisuus päästä juhannushäihin? Mikä olisikaan sen romanttisempaa!
Seuraava kysymys oli, että vihitäänkö meidät kirkossa vai maistraatissa. Olimme molemmat sitä mieltä, että kirkkohäät ovat paljon juhlallisemmat ja kauniimmat, joten vihkiminen tapahtuu kirkossa. Minulle on myös erittäin tärkeää saada avioliitollemme Jumalan siunaus. Kirkko ja uskonto ylipäänsä ovat todella tärkeitä asioita elämässäni, joten tuntuu luonnolliselta vannoa valat Jumalan kasvojen edessä.

Kirkon valinta olikin sitten vaikeampi asia. Alkuun varasimme Urjalan kirkon, sillä se sijaitsee suurinpiirtein puolessa välissä molempien perheitä. Urjalan kirkko on myös todella upea sekä ulkoa että sisältä! Kuitenkin raskauden ja yhteenmuuton myötä halusin vaihtaa kirkkoa. Tuntui ajatuksena hassulta mennä jollakin toisella paikkakunnalla naimisiin. Yhtenä toiveena olisi myös, että meidät vihkisi sama pappi, joka kastaa vauvamme. Tästä ei voi kuitenkaan täysin varma olla, sillä pappien työajat selviävät vasta ensi keväänä. Päädyimme kuitenkin varaamaan Akaan kirkon vihkitilaisuuteen. Myös haluamamme ajankohta oli vapaana, koska ensi vuoden juhannukselle ei ollut vielä yhtään varausta.

Joten meidät vihitään 23.6.2018 klo 14.00 Akaan kirkossa! :)

Millä perusteella te valitsitte vihkikirkkonne? :)

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa

torstai 17. elokuuta 2017

MITEN KÄY OPINNOILLENI?

Kuten olen täällä maininnut, olen jo useamman vuoden opiskellut lukio-opintoja itsenäisesti. Nyt raskauden edetessä on ollut pakko miettiä, mitä opinnoille käy, kun vauva syntyy. Tiedän, ettei minulla ole energiaa hoitaa vauvaa, pyörittää kotia ja vielä opiskella siinä samalla. Suunnitelmahan oli aloittaa ylioppilaskirjoitukset tänä syksynä ja jatkaa niitä ensi vuonna, mutta vauvan tulo muuttaa paljon suunnitelmaa. Haluaisin kuitenkin päästä kirjoituksista kunnialla läpi, ja ylioppilastodistuksen avulla jatko-opiskelemaan. Tämä ei todennäköisesti tule onnistumaan huonosti nukuttujen öiden ja rajallisen lukuajan kanssa.

Yksi tämän kesän tärkeimmistä jutuista tehtävälistalla oli päättää mitä teen opintojen suhteen. Olen paljon pohtinut asiaa, sillä en missään nimessä haluaisi keskeyttää opintoja ja lykätä niitä taas eteenpäin. Haluaisin valmistua ja hakea jatko-opiskelemaan vauvan ollessa tarpeeksi vanha. Mutta faktat ovat faktoja ja tiedän mihin itse pystyn ja mihin en. Pakko ihailla niitä äitejä ja isiä, jotka jaksavat opiskella vauvan ollessa pieni!

Näin ollen, olen päättänyt keskeyttää opintoni siihen asti, että vauva on tarpeeksi vanha päiväkotiin. Mielestäni pienen lapsen paikka on kotona ja Ville on kanssani samaa mieltä, joten hän tukee päätöstäni. Haluan viettää päivät poikani kanssa, nähdä hänen kehittyvän ja oppivan uusia asioita. Päätös oli vaikea, mutta se on meille oikea. Lapsen ensimmäiset vuodet menevät niin nopeasti, eikä niitä saa takaisin. Opiskella voin koska vain. :)

Miten te olette toimineet opintojen/töiden suhteen, kun olette jääneet äitiyslomalle? :)

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa

keskiviikko 16. elokuuta 2017

HANKINTOJA VAUVALLE

Ensimmäiset hankinnat vauvalle tehtiin raskausviikolla 8. Tiedämme, että ostettavaa on paljon, joten helpointa oli aloittaa ajoissa. Paljon on hankittu ja paljon puuttuu edelleen. Tässä pieni katsaus siihen, mitä meillä jo on. :)

Vauvan vaatteita koossa 44-74. Vaatteita on ostettu uutena ja käytettynä. Osa on saatu sukulaisilta. Pienet vaatteet ovat niin suloisia, että niitä voisi hypistellä vaikka koko ajan. On vaikea arvioida minkä kokoisena vauva syntyy, joten olemme varanneet muutaman vaatteen kokoa 44 ja 48. Suurin osa vaatteista on kokoa 50-62. Tein listan puuttuvista vaatteista ja edelleen niitä puuttuu paljon! Stressi iskee, kun miettii mistä ja milloin kaiken hankimme.
Yhdistelmävaunut. Ville jätti vaunujen valinnan minulle, joten sain vapaasti selata erilaisia sivustoja ja tutustua vaunuihin. Myös keväällä järjestetyillä lapsimessuilla oli muutamia erilaisia vaunuja esillä. Siellä pääsimme kokeilemaan vaunuja. Liikkeisiin en jaksanut lähteä kiertelemään vaan keskityin lukemaan netistä ihmisten kokemuksia. Omat kriteerini vaunuille olivat: kääntyvät etupyörät, jotka helpottavat keskustassa ja kaupoissa liikkumista, miellyttävä ulkonäkö, valkoinen väritys ja budjetti alle 1 000 euroa. Lemppareiksi valikoituivat Nord Activet! Ne täyttivät kaikki kriteerit ja olivat luonnossa vielä ihanemmat kuin kuvissa! Vaunujen mukana tuli sade- ja hyttyssuojat, hoitolaukku ja viltti. Vaunujen kopan päätyä saa nostettua hieman koholle, jotta vauva näkee vaunuista. :) Vielä syksyn aikana pitäisi koirat opettaa kulkemaan vaunujen kanssa.
Turvakaukalo. Turvakaukaloa oli vaikeampi valita kuin vaunuja, mutta onneksi netistä löytyy yllinkyllin toisten kokemuksia asiasta. Päädyimme valitsemaan Britaxin Primon mustana. Aiomme ostaa kaukaloon vielä telakan, jotta sen kiinnittäminen autoon olisi helpompaa.
Näiden lisäksi olemme hankkineet jo leluja, vaippoja, vauvaöljyä, talkkia, puhdistuspyyhkeitä, topseja, harsoja, tutteja, tuttinauhoja, tuttipulloja, pyyhkeitä, lakanoita ja kirjoja. Kuten huomaatte, edelleen puuttuu paljon kaikkea ja välillä sitä rupee miettimään tuleeko meillä kiire. Onneksi marraskuuhun on vielä muutama kuukausi aikaa ja jokaisella kauppareissulla mukaan tarttuu jotain. Listalla olevat asiat vähenevät kuitenkin koko ajan. :)

Mitä kaikkea te olette hankkineet vauvalle ennen syntymää? :)


Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

DOULA MUKAAN SYNNYTYKSEEN

Heti raskauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen loimme katseet kohti tulevaa ja synnytystä. Keskustelimme paljon siitä, millaisen synnytyksen haluan ja mitä toivon tukihenkilöltäni. Koska Ville voisi joutua todennäköisesti poistumaan muutamaan kertaan ja kohentamaan oloaan, eikä hän välttämättä ole tietoisesti läsnä tilanteessa koko ajan, oli selvää, että haluan toisenkin tukihenkilön. Mietin pitkään pyydänkö äitiäni toiseksi tukihenkilöksi vai hankimmeko doulan. Minua kiinnostaisi kovin luonnonmukainen synnytys, ja ajattelin doulalla olevan paljon vinkkejä luonnonmukaiseen kivunlievitykseen, joten päädyimme valitsemaan doulan

Kesäkuun lopulla neuvolassa otin asian puheeksi. Kyselin heiltä, mistä minun kannattaisi lähteä doulaa etsimään. Sain paljon vinkkejä tämän alueen doulatoiminasta ja tietoa siitä, mistä doulaa voi lähteä etsimään. Laittelin muutamaan paikkaan kyselyä, olisiko mahdollista doulaa saatavilla meidän lasketun ajan tienoilla. Vastauksia tuli muutama, mutta yllätyin niiden vähyydestä. Olimmeko sittenkin asian kanssa liikkeellä liian myöhään? Kuinka aikaisin doula olisi hyvä varata?

Pari viikkoa mietimme, kenet tapaisimme ensimmäisenä ja katsoisimme osuuko ajatukset yhteen. Laitoin sitten eräälle naiselle viestiä ja kyselin sopivaa aikaa tavata. Tapasimme ja juttelimme pitkään. Keskustelimme synnytyksestä ylipäänsä, peloistani ja toiveistani. Tulimme todella hyvin juttuun ja tuntui, että olimme samalla aaltopituudella. Ehkäpä hän olisi doulamme? Valitettavasti Ville ei ehtinyt häntä työkiireiltään tapaamaan, mutta kerroin hänelle illalla mistä kaikesta olimme jutelleet ja millainen ihminen hän oli. Hän sanoi luottavansa arvostelukykyyni ja uskovan, että itse tiedän parhaiten millaisen tukihenkilön synnytykseen haluan. Niinpä seuraavalla viikolla kirjoittelin doulalle sähköpostin, ja hän suostui doulaksemme!

Olen niin huojentunut tiedosta, ettei minun tarvitse jäädä synnytyksessä missään vaiheessa yksin!

Onko teillä ollut doula mukana synnytyksessä? Oletko itse ollut doulana? :)

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

lauantai 12. elokuuta 2017

RASKAUSVIIKKO 27+0

Ihan uskomatonta, että nyt eletään raskausviikkoa 28! Viikon päästä alkaa viimeinen kolmannes. Tänään laskettuun aikaan on jäljellä tasan 91 päivää. Aika on mennyt ihan uskomattoman nopeasti, vastahan tein positiivisen raskaustestin ja nyt jo kohta on marraskuu ja pieni syntyy. <3

Viimeksi olin neuvolassa viime viikon keskiviikkona, jolloin oli raskausviikko 25+4. Laitettiin uudelleen lähete äitiyspoliklinikalle, sillä sokereissa on edelleen ylityksiä ja painoa on tullut reilussa viikossa melkein kaksi kiloa! Ruokavaliosta keskusteltiin lisää ja tultiin siihen tulokseen, ettei siihen juurikaan tarvitse muutoksia tehdä. Aika hyvin olen tietoinen siitä mitä voin raskausdiabeteksen takia suuhuni laittaa ja mitä en. Painoa on tullut koko raskauden aikana nyt jo 14 kiloa! Pakko kyllä myöntää, että joka kerta vaa'alle meno hirvittää. Kuinkahan paljon sitä ehtii tulemaan vielä ennen synnytystä? Turvotusta on reilusti, etenkin sormissa ja jaloissa polvista alaspäin. Kihlasormuskaan ei enää lähde irti sormesta. Sunnuntaina on kihlakuvaus ja sen jälkeen revin tuon sormuksen irti vaikka väkisin. En halua, että sitä sairaalassa leikataan pois. Äitiyspoliklinikalta tuli tällä viikkoa jo kirje, ja sain ajan ensi viikon perjantaille.

Kolme viikkoa sitten pahoinvointi palasi, ja on ollut kiusanani siitä lähtien. Etenkin ruokailun jälkeen oksettaa ja vatsaan sattuu. Olen pienentänyt annoskokojakin siinä toivossa, että se helpottaisi, mutta ei siitä ole ollut apua. Närästys on myös vaivannut etenkin iltaisin ja makuullaan ollessa. Renniestä ei juurikaan ole apua. Huomaa myös, että loppua kohden mennään sillä öisin on saanut ruveta heräämään useamman kerran pissalle! Liitoskipuja on edelleen todella paljon. Jos yhtään seisoo tai kävelee pidempään sen huomaa seuraavana päivänä, kun ei tahdo päästä sängystäkään ylös. Öisin pelkkä asennon vaihtaminen vihloo ilkeästi alavatsaan ja häpyluuhun. Supistuksia ilmenee myös epäsäännöllisesti esimerkiksi rasituksen yhteydessä. Myös alaselkä on alkanut vihoittelemaan pitkillä automatkoilla, kävellessä ja pitkään seistessä. Pari kuukautta sitten tilasin vatsaan tukivyön, mutta siitä ei ole ollut mitään apua. Täytyy kokeilla jotain toisenlaista. Olisiko teillä suositella jotain tukivyötä, joka oikeasti auttaa?

Vauva pyörii mahassa ihan miten sattuu. Aamulla hän voi olla pää alaspäin, päivällä poikittain ja illalla jalat alaspäin. Potkut tuntuvat useimmiten joko ihan alhaalla, oikeassa kyljessä tai rintalastan alapuolella. Itse tunnen potkut jo kädellekin ja huomaan vatsan liikahtavan vauvan liikkeiden myötä. Ville vielä harmittelee, kun ei pienen liikkeitä tune. Toissa iltana hän piti pitkään kättään vatsalla ja vauva potki juuri käden kohdalle. Kysyin häneltä tunteeko hän vauvan potkua, ei kuulemma tuntenut. Ehkäpä hänkin alkaa ne pikku hiljaa tuntemaan. :) Kutsumme pikkuista joko Pepeksi tai jollakin muulla yhtä ihanalla lempinimellä. Kesäkuussa saatuamme tietää pienen sukupuolen päätimme myös hänen nimensä. En malta odottaa, että pääsen puhumaan hänestä myös nimellä. <3

Edelleen sf mitta huitelee yläkäyrän yläpuolella ja vastaa noin viittä raskausviikkoa suurempaa. Tämän takiahan sain uudelleen ajan neuvolalääkärillä vauvan painoarvio ultraan. Vauva kasvaa juuri ja juuri alakäyrällä, joten ei hän ainakaan vielä iso ole. Painoarvio raskausviikolla 25+3  oli 750 grammaa. Totta kai nuo mittaukset voivat aina heittää jonkin verran, mutta itse haluan luottaa niihin. Mahan kasvu on yllättänyt minutkin ja se rupeaa olemaan tiellä monessa asiassa. Mutta mahan nopeasta kasvusta huolimatta, pystyn edelleen nauttimaan mahallaan nukkumisesta!

Laskettuun aikaan on kolme kuukautta! Tuntuu hassulta ja ihanalta ajatella, että kolmen kuukauden päästä meillä on vauva! Synnytys pelottaa todella paljon. En niinkään pelkää kipua tai alakautta synnyttämistä, itseasiassa haluaisin mahdollisimman luonnonmukaisen synnytyksen. Pelkään sektioon joutumista, uutta tilannetta ja ympärillä häärääviä ihmisiä, sairaalassa oloa, piikkejä, tutkimuksia ja vauvan kuolemaa. Otin asian jo neuvolassakin puheeksi. Heidän kanssaan keskustellaan asiasta enemmän syyskuun lopussa, kun perhevalmennus on ohitse. Jos edelleen pelottaa, on mahdollista päästä pelkopolille keskustelemaan asiasta.

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia