tiistai 30. toukokuuta 2017

SYÖMISHÄIRIÖ JA RASKAUS

Noin vuosi sitten sairastuin syömishäiriöön. Koko viime syksy ja alkutalvi menivät syömishäiriön kanssa kamppaillessa. Aina, kun otin yhden askeleen eteen, otin kaksi taakse. Vuoden vaihteen jälkeen tilanne alkoi pikku hiljaa parantua. Aloin syömään säännöllisesti useamman aterian päivässä.Valitettavasti päässäni edelleen joku huusi, että tulen lihomaan, jos jatkan tätä rataa. Oli todella vaikeaa jättää ajatukset omaan arvoonsa ja jatkaa säännöllistä syömistä. Kovan kamppailun jälkeen huomasin pystyväni siihen. Psykologin käynneillä keskustelimme vain enemmän ja enemmän siitä, kuinka ajatukset ovat vain ajatuksia eikä niille saa antaa valtaa. Huomasin kykeväni kyseenalaistamaan omat ajatukseni. Pohtimaan muun muassa miksi ajattelen tuolla tavalla ja miksi negatiiviset ajatukset tulevat ensimmäisenä mieleeni.

Positiivisen raskaustestin tehtyäni aloin muokkaamaan ruokavaliostani aina vain terveellisempää ja parempaa. Enää en syönyt vain itseäni varten vaan myös vauvaa. Sain tästä paljon motivaatiota parempaan muutokseen. Jo alussa päätin, etten aio koko raskauden aikana stressata muuttuvaa kehoani, vaan laihdutan sitten synnytyksen jälkeen terveellisesti. Toivon saavani tähän terveellisesti laihduttamiseen apuja, jotta syömishäiriö ei uusiudu. Olemmekin tästä jo puhuneet psykologin kanssa ja todennäköisesti jatkan käyntejä vielä synnytyksen jälkeenkin, jotta saan kaiken mahdollisen tuen. Päätöksestä huolimatta välillä peiliin katsoessa huomaan ajattelevani muuttuvaa kehoani ja sitä miltä tulen näyttämään loppuvuodesta. Onneksi tapaan säännöllisesti psykologiani ja pääsen juttelemaan näistä kehon muutoksen tuomista ajatuksista. Myös neuvolassa olemme sopineet, että paino katsotaan vain joka toisella kerralla. Eikä minun ole välttämätöntä itse tietää sitä. Neuvolassa on muutenkin suhtauduttu todella ymmärtäväisesti tähän tilanteeseen.

Nyt raskausdiabeteksen myötä, olen huomannut kiinnittäväni enemmän huomiota siihen mitä suuhuni laitan. Totta kai, kun sokereita on seurattava päivittäin ja pidettävä ne sallittujen arvojen sisäpuolella. En kuitenkaan ole vähentänyt ruokailuja ja nykyään syönkin noin kuusi kertaa päivässä muutaman tunnin välein. Myös pahoinvointi on hyvä motivaatio syödä. Jos pidennän ruokailujen välejä, pahoinvointi ilmestyy ja muistuttamaan asiasta.

Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan! Näillä näkymin meille tulee marraskuussa vauva. Unelmani toteutuu. Raskausaika on ollut ihanaa kivuista, säryistä ja pahoinvoinnista huolimatta. En koskaan vaihtaisi tätä mihinkään. Silti toivoisin pystyväni nauttimaan tästä ainutlaatuisesta ajasta ilman huolta kehon muutoksesta tai lihomisen pelosta. Haluaisin pystyä rentoutumaan ja vain olemaan. Välillä tunnen niin huonoa omatuntoa näiden ajatusten takia, että sysään ne tarkoituksella piiloon mieleni perukoille. Valitettavasti ne tulevat sieltä enemmin tai myöhemmin eteen.

 Olen ylpeä itsestäni ja siitä kuinka hyvin ruokailut sujuvat. Edelleen on varaa parantaa. Esimerkiksi jätän ruokaa lautaselle todella paljon. En ota ruokaa paljoa muutenkaan, mutta sen jättämisestä tulee hyvä olo ja tunnen syöneeni vähän. Sekä edelleen ruokailujen jälkeen on oksettava olo. En tiedä johtuuko se raskaudesta, syömishäiriöstä vai molemmista.

Toivon, että jonain päivänä voin sanoa olevani terve. Omistavani terveen suhtautumisen ruokaan ja kehooni.

Seuraa minua
Instagram: jennajanikaa
Snapchat: jennajanikaaa
Facebook: Suloisia unelmia

9 kommenttia:

  1. Oli kyllä onni että "syömishäiriösi" ei ehtinyt laihduttaa sinua.. jos nyt muutama gramma lähti syömättömyyden takia, niin oletko varma ettei se juurikin ollut syy helposti raskautumiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän laihduin syömishäiriön takia 17 kg kahdessa kuukaudessa eli ei tosiaan ole mistään muutamasta grammasta kyse. Laihduttaminen ja huonosti syöminen eivät todellakaan oole syy siihen miksi raskauduin.

      Poista
  2. Tosiaan useinhan kun laihduttaa, niin raskautuukin helpommin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laihduttaminen helpottaa raskaaksi tuloa, sitä en kiellä. Meidän kohdallamme kyse on kyllä aivan jostain muusta. Suosittelen tutustumaan syömishäiriöön ja siihen mitä nopea laihduttaminen saa kehossa aikaan.

      Poista
  3. Syömishäiriöitä on montaa eri sorttia ja läheskään kaikki syömishäiriöiset eivät näytä juutalaisilta. Miten voitte kirjoittaa noin ilkeitä kommentteja? Onko vaikeaa olla onnellinen toisen puolesta? Itse sairastan aika pahanlatuista anoreksiaa ja kuukautiset ja kaikki loppuivat. Ei ollut toivoa edes tulla raskaaksi. Sain 3 kg painoa ja nyt olen raskaana itsekkin. Joskus laihdutus ei ole syy tulla raskaaksi vaan se, että on lähempänä terveitä mittoja.
    Kysyisin teiltä, jotka tuollaisia kommentteja syömishäiriötä sairastavalle ja raskaana olevalle kirjoitatte, että onko teillä paha olla ja katsoa peiliin? Ja voitte ajatella minusta mitä ikinä haluatte, koska ei kiinnosta!Mutta pidän Jennaa arvokkaana ihmisenä joka ei ansaitse tuollaista ryöpytystä niskaansa etenkään kaiken kokemansa jälkeen. Koska tämä nettivihaaminen loppuu ja ihmisten kunnioitus alkaa? Emme mekään aina mitään ylinpiä ystäviä ole olleet, mutta joskus tajuaa katsoa peiliin ajoissa ja ikinä ei ole liian myöhäistä puhua kauniisti ja vaihtaa suuntaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu ja joka sana totta. Minullakin kuukautiset loppuivat, mutta lisättyjen ruokailujen ja pienen painon nousun myötä ne tulivat takaisin, toki epäsäännöllisinä. Onnittelut Noora sinulle raskaudesta. <3 Kiitos kauniista sanoistasi. <3

      Poista
  4. Tosiaankaan en kommenttiani tarkoittanut pahalla, vaan totesin vain että on totta että laiduttaminen usein helpottaa raskaaksi tuloa (anonyymi nro2). Kommenttia en tarkoittanut niinkuin sen ymmärsitte. Anteeksi siis jos jonkun mielen nyt tästä pahoitin, mutta en koe, että nyt ryöpytin Jennaa millään tavalla. En ajatellut, että kkommenttini otettaisiin jonkinlaisena vihapuheena..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ottanut tuota kommenttia pahalla. :) Tottahan se on, että laihdutus yleensä parantaa raskaaksi tulon mahdollisuutta. Meidän tilanteessamme ei vain ole kyse siitä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥